Diagnoosi: mieletön matkakuume

Podetko kaukokaipuuta? Tuskin yhtä vakavaa kuin moni 1800-luvun Ranskassa. Tuolloin nähtiin yksi psykiatrian historian erikoisuuksista, sairaalloinen matkakuume-epidemia.

12.11. 2:00

Tänä vuonna Euroopan lentokentät ovat jälleen kuhisseet väkeä. Syyslomallakin sen huomasi moni: miten järjetön matkakuume ihmisillä pandemian jäljiltä onkaan!

Tai ehkei sittenkään. Ainakaan, jos verrataan runsaan vuosisadan takaiseen Ranskaan.

Vuonna 1886 kaasuasentaja Jean-Albert Dadas heräsi sairaalassa kotikaupungissaan Bordeaux’ssa.

Takana oli kerrassaan mieletön matka – kirjaimellisesti. Missä hän oli käynyt? Mitä hän oli tehnyt? Muistikuvia ei juuri ollut. Olo tuntui uupuneelta, sekavaltakin.

Nuorelle ranskalaismiehelle oli käynyt vastaavaa myös aiemmin, mutta uusin vaellus peittosi mittakaavassaan edeltäjänsä. Hypnoosissa mieleen palautui useita vaiheita, jotka lääkäri onnistui kursimaan kertomukseksi.

Tuhansien kilometrien taival oli alkanut vuonna 1881, kun Dadas oli karannut armeijasta Kaakkois-Ranskassa. Matka oli jatkunut jalkaisin itään: Prahaan, Berliiniin ja Puolaan. Jossain vaiheessa kimppuun oli hyökännyt raivopäinen koira.

Matkasta ei ollut muistikuvia.

Moskovassa oli käynyt vieläkin kehnommin. Venäjän keisari Aleksanteri II oli hiljattain murhattu. Dadas’ta oli luultu vallankumoukselliseksi, joten hänet oli suljettu vankilaan. Lopulta vartijat olivat marssittaneet hänet ja joukon vankitovereita nykyiseen Turkkiin.

Konstantinopolissa Dadas oli vihdoin saanut apua. Ranskan konsulaatista oli hellinnyt rahat neljännen luokan junalippuun, jolla hän oli päässyt kotimatkalle.

Oliko hurja tarina täysin tottakaan? Joka tapauksessa se herätti lääkäripiireissä suurta mielenkiintoa. Syntyi aivan uusi diagnoosi: dromomania, sairaalloinen turismi. Oireena oli pakonomainen, päämäärätön matkustelu.

Kun uudenlaisesta mielenhäiriöstä uutisoitiin, alkoi tapauksia ilmaantua lisää. Pian Ranskassa puhuttiin jo pienimuotoisesta epidemiasta.

Sitten, vuoden 1909 tienoilla, sairaalloinen matkakuumeaalto sammui äkisti.

Dromomania oli aikansa kuva. Tuolloin lääketieteessä vallitsi innostus luokitella moninaisia mielenhäiriöiden oireita erillisiksi diagnooseikseen. Jos käytös poikkesi normeista, nähtiin se helposti patologisena.

Turismikin oli nykyiseen verrattuna harvinaista, joten yhtäläisyyksiä 2000-lukulaiseen matkakuumeeseen on hankala löytää. Nykyturistien elämysjano saa harvoin sairaalloisia mittasuhteita, mutta toisenlaisena ongelmana se on kyllä opittu näkemään. Etenkin lentomatkailu.

Syy siihen on tietysti planeetan kokoinen.

Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide