Tulipalon riski on suuri, kun vanhoja hormeja aletaan lämmittää tehokkaasti

Paloturvallisuudesta kannattaa pitää huolta.

Ennen 1980-lukua rakennettujen pientalojen paloturvallisuus ei ole yksin nuohouksesta kiinni.

19.11. 2:00

Olen tarkastanut eri tilanteissa runsaat 500 pientaloa kauppaa tai korjaustoimia varten, joista 85 prosenttia on rakennettu ennen 2000-lukua. Ennen 1980-lukua rakennettujen pientalojen paloturvallisuus ei ole yksin nuohouksesta kiinni, vaikka sillä on suuri merkitys.

Vähälle huomiolle on jäänyt väli- ja yläpohjien lämmöneristetilan paloeristys. Sitä eivät nuohoojat tarkasta. Useissa eteen tulleissa palotarkastajien raporteissa ei ole mainintaa paloeristyksestä. Yleensä paloeristeenä on likaantunut mineraalivilla, roskainen hiekkapeti tai suoraan puru, turve tai muu eriste piippua vasten. Jos piippuun tulee halkeama eristeiden kohdalla, tulipalon riski on suuri, jopa räjähtävä. Tällaisen kustannuksiltaan pienen virheen takia niin sanottujen rintamamiestalojen paloturvallisuus on saanut huonon maineen.

Kehotan mainitsemani aikakauden talojen asujia tarkastamaan paloeristyksen ja tarvittaessa korjaamaan nykymääräysten mukaiseksi ennen talvea. Riski on suuri nyt, kun vanhoja hormeja aletaan lämmittää tehokkaasti.

Jussi Törmänen

rakennusten kuntotarkastaja, Snappertuna, Raasepori

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide