Helsingin keskustan tekee eläväksi ihmisten kohtaaminen

Keskeinen Aleksanterinkatu liikkeineen on kolkko katuränni, jossa ei ole minkäänlaista sijaa oleskelulle.

Helsingin keskustassa tyhjiä liiketiloja on aiempaa enemmän. Kuva Aleksanterinkadulta.

12.11. 14:15

Lari Malmberg kritisoi kirjoituksessaan (HS 11.11.), että Helsingin keskustan elinvoimakysymys typistyy usein keskusteluksi siitä, miten keskustaan saavutaan – ja sitten hän jatkoi itse pitkästi samaa keskustelua. Kantakaupungin elinvoimakeskustelu on pahasti hakoteillä, jos keskustelu kiertyy lähes pelkästään yksityisautoilun mahdollisuuksiin tai liiketilojen täyttöasteisiin. Koko kysymyksenasettelu on väärä. Helsingin elinvoimakeskustelun peruskysymys ei ole se, miten kantakaupunkiin tullaan tai mitä kantakaupungissa on. Peruskysymys on, miksi Helsingin keskustaan pitäisi tulla.

Helsingin keskusta-aluetta käytetään kahtalaisesti. Paikallisille asukkaille se on rutiininomainen elinympäristö, jonka käyttöä kuvastaa rationalismi. Tarve ja hyötykäyttö sanelee elinympäristön hyödyntämisen. Elämäntapa on vain ohuesti aktiivisesti urbaani. Laajemmin Helsingin ja pääkaupunkiseudun väestölle kantakaupunki on ”maalikylä”, johon tullaan lähiöistä, siis ”maalta”, kun on asiaa. Tällainen maahenkinen urbanismi onkin mielenmaisema, joka kuvastaa niiden ihmisten ajattelutapaa, joita pidetään potentiaalisina keskusta-alueen elävöittäjinä. Miksi nämä kriittisesti kantakaupunkiin suhtautuvat ”nurmijärveläiset” tulisivat Helsingin keskustaa elävöittämään, kun ei siellä asuvatkaan sitä tee?

Malmbergin kirjoituksessa kiinnitti huomioita toinenkin erikoinen painotus: ostaminen. Ostaminen on hänen mukaansa siirtymässä tavaroista palveluihin, mikä varmasti onkin vallitseva kehitys. Mutta miksi ostaminen? Elinvoima ei ole vain ostamista. Ostaminen keskustassa on suunnattu pitkälti joko autoilevalle eliitille tai turisteille. Toinen vaihtoehto on kiinnostamattomat ketjuliikkeet, joita on muuallakin enemmän kuin tarpeeksi.

Helsingin Kauppakamarin kommentoinnissa taas unohtuu, että korkeat vuokrat ja isot kauppakeskukset aivan kantakaupungin läheisyydessä ovat merkittävä tekijä keskustan elinvoiman heikkenemisessä. Ajattelun pitäisikin siirtyä minkä tahansa asian ostamisesta ihmisten kohtaamiseen ja ihmisen mittakaavan mukaiseen kaupunkitilan käyttöön. Nämä ovat usein epämuodollisia.

Kantakaupungissa on erittäin vähän minkäänlaisia tiloja, joita voisi kutsua kaupunkitilaa käyttäville merkityksellisiksi paikoiksi, joissa he haluavat kuluttaa aikaansa. Esimerkiksi keskeinen Aleksanterinkatu on kolkko katuränni liikkeineen, jossa ei ole minkäänlaista sijaa oleskelulle.

Elinvoima on ihmisten elinvoimaa, ei autojen tai kauppaliikkeiden. Elinvoimakeskustelun tulisikin siirtyä ekonomisesta painotuksesta ihmiskeskeiseen painotukseen. Tällä hetkellä parkkipaikatkin ovat tärkeämpiä kuin ihmiset. Helsingissä keskustan elinvoiman tärkein kysymys on, miten saada paikalliset ihmiset tulemaan ulos asunnoistaan ja lähiöistään ja kohtaamaan toisiaan kantakaupungissa ilman ostotarkoitusta. Kyllä kulutuskin siinä oheistuotteena saisi osansa.

Suomalaiseen maahenkiseen kaupunkikulttuuriin ei isossa kuvassa kuulu ylisukupolvinen yksilöiden, perheiden ja sukujen urbaani ja aktiivinen kaupunkitilan ja -palvelujen käyttö, kuten esimerkiksi Välimeren maissa. Vanhemmat sukupolvet ovat menetettyjä. Nuoremmissa lienee tässäkin tulevaisuus.

Mika Oranen

kaupunkisosiologi

Laajasalo, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide