Työvoimapula on valintojen summa

Työelämästä on poistunut enemmän väkeä kuin sinne on tullut, ja työtä tehdään työtunneissa mitattuna koko ajan vähemmän. Poliitikkojen pitää tehdä nopeasti johtopäätöksiä.

15.11. 2:00

Mikä yhdistää seuraavia uutisotsikoita? ”Lastensuojelu kriisissä”, ”Vanhempien kokoaikainen työssäkäynti on mahdotonta”, ”Husin päivystys ruuhkaantui” ja ”Vanhukset jäävät ilman hoitopaikkoja”.

Aivan oikein, työvoimapula. Mutta kun samaan aikaan yhä useampi ravintola pitää ovensa kiinni monena iltana viikossa ja lentoyhtiöt peruvat lentoja, se herättää uusia kysymyksiä. Minne työntekijät ovat menneet?

Työvoimapulan taustalla vaikuttaa monia, usein kuultuja seikkoja. Kerrataanpa.

Vuonna 2010 työmarkkinoillamme tapahtui käänne. Kahdentoista viime vuoden aikana työelämästä on vuosittain poistunut enemmän väkeä kuin sinne on tullut. Olemme siis eläköityneet joukolla.

Samaan aikaan lapsia on syntynyt yhä vähemmän. Antti Rinteen (sd) esitys synnytystalkoista nosti aikanaan haloon, mutta kansantalouden näkökulmasta Rinteen huoli oli ja on edelleen perusteltu.

Jos eläkeläisten ja vauvojen välinen suhde Suomessa jatkuu nykyisellään, olemme ainoa Pohjoismaa, jossa väkiluku kääntyy laskuun 2030-luvulla.

Lisää syitä työvoimapulaan löytyy maahanmuutosta. Poliittisen puheen määrästä voisi päätellä, että Suomeen olisi viime vuosien aikana tullut joukoittain ulkomaisia työntekijöitä. Tämä ei pidä paikkaansa.

Ruotsin muuttovoitto on ollut noin yhden Nurmijärven verran eli melkein 45 000 ihmistä vuosittain, kun taas Suomi jää nettomaahanmuutossa noin 15 000 henkilöön.

On selvää, että Ruotsissa on maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Mutta niin on Suomessakin, ja työvoimapula on yksi niistä.

Työtä tehdään työtunneissa mitattuna koko ajan vähemmän. Osa-aikatyön – tai näkökulmasta riippuen, vapaa-ajan – lisääntyessä jää yhteiskunnaltamme saamatta paitsi työtunteja myös verotuloja.

Paradoksaalisesti vastakkain asettuvat yksilön ja yhteiskunnan edut. Se mikä yksilöllisenä työelämäratkaisuna todennäköisesti lisää ihmisen hyvinvointia, on yhteiskunnalta työtunteina pois. Ja päinvastoin. Lisäksi pitkäaikaistyöttömiä on maassamme liki satatuhatta.

Ratkaisuksi ei ole tarjolla hopealuotia.

Työvoimasta kilpailevat lisäksi monet uudet ammatit. Siinä missä boomerit tuskin tunnistavat influenssoimista ja tubettamista “oikeaksi työksi”, yhä useampi nuori haaveilee löytävänsä itsensä Roni Backin, Lakon tai Papqan jalanjäljiltä.

Eivät ne työntekijät siis kadonneet yhtäkkiä mihinkään. Työvoimapula on kehittynyt vuosien mittaan useiden yhteiskunnan ja ihmisten yksilöllisten valintojen summana. Siksi kehityksen suunnan muuttamiseen ei ole tarjolla hopealuodin kaltaisia ratkaisuja.

Poliitikkojen pitää tehdä nopeasti johtopäätöksiä. Toivoa sopii, ettei kukaan tässä vaiheessa enää tarjoa lääkkeeksi populistisia yksinkertaistuksia tai poliittisia sloganeita.

On myös rehellistä todeta, etteivät päättäjät pysty ratkaisemaan työvoimapulaa yksin. Pitkäaikaistyöttömien aktivoiminen töihin tai maahanmuuton pito- sekä vetovoiman lisääminen saattavat olla vyyhdin “helpoin” osuus.

Kyse on myös ihmisten muuttuneista odotuksista, arvoista ja asenteista, jotka näkyvät työelämässä. Näitä ei lainsäädännöllä muuteta.

Tämä kääntää katseet työpaikkoihin. Hyvä johtaminen, työntekijäkokemus sekä arvostava ihmiskäsitys nousevat väistämättä keskiöön.

Organisaatioiden arvonluonti saa rinnalleen pohdinnan arvonvaihdosta. Eli sen, mitkä ovat palkan lisäksi muut “valuutat”, joita ihminen työstään etsii. Hyvinvointia? Vapautta? Joustavuutta Luottamusta? Merkitystä? Jatkuvaa kehittymistä?

Pohjimmiltaan kyse on työntekijän omaan elämään sopivien ratkaisujen etsimisestä. Se on työlästä ja vaikeampaa kuin palkoista neuvotteleminen. Mutta tällainen etsintä on myös pakollista, jos työvoimapula halutaan ratkaista.

Lopulta vaakakupissa ei ole yhtään enempää tai vähempää kuin hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuus.

Kirjoittaja on Ellun kanat -konsulttitoimiston toimitusjohtaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide