Metsänomistajia on holhottu ennenkin

Ennen metsälain muutosta vain harvat yksityiset metsänomistajat uskalsivat uhmata virallista metsäoppia.

Suomi on hyväksynyt EU:n biodiversiteettistrategian, jonka jatkumoa ennallistamisasetus on.

16.11. 2:00

Ennallistamisasetuksen arvostelussa on erityisesti keskitytty Suomen metsätalouteen ja sen hallinnointiin: EU ei saisi missään tapauksessa sekaantua metsiämme koskevaan säätelyyn, vaan se tulisi jättää kansalliseen päätösvaltaan. On jopa vedottu yksityisen omaisuuden suojaan, joka nyt on uhattuna.

Vuoteen 2014 saakka metsäomaisuus oli Suomessa metsäorganisaatioiden tiukassa talutusnuorassa. Metsänomistaja ei saanut hoitaa metsäänsä miten halusi, vaan avohakkuu, maanmuokkaus ja taimien istutus oli käytännössä ainoa vaihtoehto. Tähän kuului metsänhoitoyhdistysten pakkojäsenyys. Tilanne oli aikaisempina vuosikymmeninä vielä pahempi, kun metsälautakunnat ohjeistivat ja valvoivat tiukasti metsän käsittelyä. Nyt valitetaan Brysselin sekaantumista Suomen metsäasioihin, mutta ennen metsälain muutosta vain harvat yksityiset metsänomistajat uskalsivat uhmata virallista metsäoppia. Ihmisen muisti on lyhyt!

Ennallistamisasetus koskee kuitenkin muutakin kuin metsätaloutta. Se tarvitaan kovaa vauhtia etenevän luontokadon pysäyttämiseksi ja myös ilmastosyistä.

Satu Pyörälä

metsänomistaja, Joroinen

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide