Palkka ja lomat tehdystä työstä kuuluvat sille, joka työn tekee

Virkaehtosopimuksen mahdollistaman opettajien hyväksikäytön on loputtava.

Tutkimusten ja kyselyiden mukaan opettajan työn ensimmäiset viisi vuotta ovat kaikista raskaimpia.

17.11. 14:00

Opettajien virkaehtosopimuksen mukaan virkaa voi kerrallaan suorittaa yksi henkilö. On kuitenkin sallittua, että perhe- tai opintovapaalla oleva viranhaltija palaa töihin koulujen loma-ajoiksi. Tällöin kaiken työn tehnyt sijainen viettää nuo paljon puhutut opettajien pitkät ja ylelliset lomat työttömänä. Työstä pois ollut viranhaltija sen sijaan nostaa sijaisensa palkat loma-ajoilta.

Tilannetta, jossa opettajan virkasuhde koostuu koko lukuvuodelle jakautuvista lyhyemmistä määräaikaisista sijaisuuksista, ei kutsuta määräaikaisten sopimusten ketjuttamiseksi. Sehän olisi laitonta.

Tämä röyhkeä väärinkäyttö koskee ennen kaikkea uraansa aloittelevia nuoria opettajia. Kokeneemmilla opettajilla on varaa valita, millaisen määräaikaisen viran he ottavat vastaan. Tutkimusten ja kyselyiden (esimerkiksi Opetusalan ammattijärjestö OAJ) mukaan opettajan työn ensimmäiset viisi vuotta ovat kaikista raskaimpia. Silloin myös riski vaihtaa alaa on suurin.

Oma kokemukseni luokanopettajan urani ensimmäiseltä syksyltä tukee tätä väittämää: työtä haluaa tehdä parhaan osaamisensa mukaan ja täydellä sydämellä. Viime viikkoina olen työskennellyt kymmenisen tuntia päivässä ja sen päälle viikonloppuisin joitakin tunteja. Alallemme ei makseta ylitöistä, vaan palkka kertyy viranhoitomääräyksessä ilmoitettujen opetustuntien ja mahdollisten erityistehtävien mukaan. Minulla viikkotunteja on 28.

Huoli pätevistä opettajista kasvaa.

Koulu on oppilaita varten. Opettajien yhteinen tavoite on edistää oppilaiden oppimista ja hyvinvointia. Opettajat auttavat oppilaita löytämään oman potentiaalinsa ja kasvamaan yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. Virkaehtosopimuksen mahdollistama loma-aikojen väärinkäyttö murentaa tavoitteen: kun suinkin on mahdollista, opettaja valitsee koko lukuvuoden mittaisen yhtäjaksoisen määräaikaisen sopimuksen tai hakeutuu vakinaiseen virkaan.

Niissä kouluissa, joissa on paljon nuorehkoja opettajia, jotka hankkivat lapsia, opettajien vaihtuvuus on valtava. Pienet alakoululaiset joutuvat tottumaan joka lukuvuosi uuteen aikuiseen, eikä se edistä turvallisen ilmapiirin luomista. Opettaja puolestaan joutuu ottamaan haltuun uuden ryhmän, omaksumaan uuden talon tavat ja luomaan suhteet uusiin kollegoihin ja perheisiin. Lukuvuoden päätteeksi hän heittää hyvästit luokalle, jonka kanssa on tehnyt ison työn ja johon on muodostanut ainutlaatuisen suhteen.

Opettajan työn kuormittavuudesta puhutaan paljon, ja huoli pätevistä opettajista kasvaa. Jos nuoret opettajat halutaan pitää alalla, terveinä ja motivoituneina, virkaehtosopimuksen mahdollistaman hyväksikäytön on loputtava. Palkka ja lomat tehdystä työstä kuuluvat sille, joka työn tekee. Eihän muullakaan alalla työsuhdetta katkaista jokaisen loman ajaksi.

Kerttu Kivioja

luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide