Huoli-ilmoituksen tekeminen on välittämistä

Huoli-ilmoituksen voi tehdä kuka vain Maisa-palvelussa tai puhelimitse.

18.11. 2:00

Nimimerkki Miten auttaa lähimmäistä? kysyi (HS Mielipide 13.11.), miten sosiaaliviranomaiset lähestyvät henkilöä, josta on tehty huoli-ilmoitus.

Helsingissä huoli-ilmoitukseen vastaavat henkilön iästä ja tilanteesta riippuen joko Seniori-infon asiantuntijat, asiakkaalle nimetty työntekijä tai muut sosiaaliviranomaiset. Ilmoituksia käsittelevät meillä sosiaalihuollon ammattilaiset, joilla on hyvät valmiudet, koulutus ja osaaminen kohdata eri tilanteessa olevia asiakkaita. Ilmoituksen sisällöstä keskustellaan aina hienovaraisesti ja arvostavasti.

Kun huoli-ilmoitus saapuu meille, otamme yhteyttä huoli-ilmoitusta koskevaan henkilöön ensisijaisesti puhelimitse. Puhelun aikana selvitämme henkilön elämäntilannetta, mahdollista avun tarvetta ja ohjaamme hänet sopivien palveluiden piiriin tai palvelutarpeen arviointiin. Jos avuntarvetta ei ole, varmistamme, että hän on tietoinen mihin olla yhteydessä tilanteen muuttuessa. Kerromme myös, kuka huoli-ilmoituksen on tehnyt, jos ilmoittaja on jättänyt yhteystietonsa.

Ilmoituksen tekemisestä on hyvä keskustella henkilön kanssa etukäteen. Ilmoituksen voi tehdä myös yhdessä. Toki ymmärrämme, että aina tämä ei onnistu.

Mahdollisista kielteisistä tunteenpurkauksista huolimatta tärkeintä on tehdä huoli-ilmoitus. Se on osoitus välittämisestä ja voi estää tilanteita kriisiytymästä.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä kuka vain Maisa-palvelussa tai puhelimitse. Se kannattaa tehdä, jos herää huoli lähimmäisen hyvinvoinnista. Huoli-ilmoitus voi koskea esimerkiksi elämänhallinnan haasteita, päihteiden käyttöä tai lasten tilannetta. Huoli-ilmoituksen voi tehdä kaikenikäisistä.

Nina Arekari

Seniori-infon neuvontapäällikkö

Leena Luhtasela

Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja

Helsingin sosiaali- ja terveystoimi

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide