Venäjän jättiläinen murtuu – mitä tulee tilalle?

Arvid Järnefeltin ja Anne Applebaumin pohdinnoissa on kiinnostavia yhteyksiä.

20.11. 2:00 | Päivitetty 20.11. 12:11

Vuonna 1904 kirjailija Arvid Järnefelt ennakoi Venäjän kaatumista, kun sota Japania vastaan oli osoittanut maan sotilaallisen voiman puutteet.

”Ehkä jättiläinen murtuu”, Järnefelt sanoi Helmi Krohnille, joka tallensi keskustelun teokseensa Ystäviäni kirjeittensä valossa.

”Sillä kerran sen täytyy murtua ja silloin meillekin voi koittaa uusi päivä.”

Venäjän tai sen itsevaltaisen johtajan Vladimir Putinin murtumista ennakoidaan nytkin. Perustelematon hyökkäys Ukrainaan paljasti sotavoimien yllättäviäkin heikkouksia.

Samalla jättiläisen murtumiseen liittyy myös vaaroja. Siitä muistuttavat Suomen ja Ukrainan erilaiset kohtalot.

Arvid Järnefeltin lausahduksen aikaan sensuuri oli kovimmillaan ja kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov oli karkottanut Eero Erkon, joka oli perustanut Päivälehden yhdessä Järnefeltin ja Juhani Ahon kanssa.

Järnefelt mietti, pitäisikö hänen toimia välittäjänä, koska hän osasi venäjää. ”Mutta kumartaa sinä et osaa”, totesi puoliso totuudenmukaisesti.

Päivälehti lakkautettiin, mutta jatkoi pian nimellä Helsingin Sanomat. Ja Järnefeltin ennustus jättiläisen murtumisesta toteutui vuonna 1917.

Se tiesi Suomelle ja Baltian maille itsenäistymistä. Ukrainalle kävi välivaiheen jälkeen toisin.

Vanhan vallan tilalle tuli jotakin julmempaa. ”Murskatkaa, pieksäkää kaikki, pieksäkää ja tuhotkaa!” Lenin yllytti kannattajiaan.

Stalin jatkoi ajamalla ukrainalaiset nälänhätään vuosina 1932–1933 ja järjesti Ukrainan kulttuuriälymystön joukkoteloituksia vuosina 1934 ja 1937.

Toisen maailmansodan seurauksena Stalin sai lopulta koko Itä-Euroopan valtapiiriinsä.

Siihen Putin ei pysty, mutta hänen taustallaan on voimia, joiden retoriikassa tätä haluttaisiin yrittää.

Vladimir Solovjov on Venäjän television propagandatrolli, joka uhkasi äskettäin seitsemää maata ilmaiskuilla, koska ne tukevat Ukrainaa.

Kulisseissa vaikutusvaltaisempi lienee Wagner-palkka-armeijan ja trollitehtaiden rahoittaja Jevgeni Prigožin. Hänkin vaatii kovempia otteita.

Jättiläinen voi murtua, mutta tälläkin kertaa tilalle voi tulla jotain jopa pahempaa.

Silti murrosvaiheessa joillekin voi koittaa Järnefeltin mainitsema ”uusi päivä”. Kuten 1990-luvun alussa, jolloin rautaesirippu romahti ja Ukrainakin sai vihdoin itsenäisyyden.

Tietokirjailija ja toimittaja Anne Applebaum julkaisi tällä viikolla The Atlantic -lehdessä esseen ”Russian Empire Must Die”.

Tämäkin imperiumi murtuu vielä. Ukrainan tukeminen on tärkeintä, mutta myös niitä venäläisiä voi tukea, jotka haluavat lopettaa imperialistiset pyrkimykset. Heitäkin on, Applebaum muistuttaa.

Tässä kuulen kaikuja siitä, mitä Arvid Järnefelt pohti vuonna 1904.

Sopivalla hetkellä voi jälleen toimia ”välittäjänä” . Kumartelematta pahantekijälle, kuten hänen puolisonsa täydensi.

Applebaumin tavoin Järnefelt löysi Venäjältä hyviäkin asioita – jopa oppi-isänsä, joka oli kirjailija Leo Tolstoi.

Tolstoi tähdensi Järnefeltille, että häntä ei kiinnostanut se, kuinka ihmiset pitävät itseään ”sen tai tuon hallituksen alamaisina” vaan se, että meitä voi yhdistää ”sama elämänymmärrys ja keskinäinen rakkaus, joka sellaisesta ymmärryksestä syntyy”.

Tolstoi mainitsi suomalaiset ja puolalaiset ”sorrettuina kansoina” ja varoitti myös, että juuri isänmaallisuuden nimissä tehdään karmeimmat rikokset.

Juuri nyt karmeimpia rikoksia Ukrainassa ja myös Venäjän oppositiota vastaan tekevät Putinin käskyläiset. Voiko tämä muuttua, jos Putinin jättikoneisto murtuu?

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau arvioi, että kun Putin lopulta väistyy, sen seurauksena Venäjällä ei välttämättä tapahdu mitään hyvää vaan "jotain erilaista pahaa".

Mutta ei hän fatalisti halua olla.

Venäjällä on tapana pitää uudesta johtajasta ja vihata tämän edeltäjää. Näin oli Boris Jeltsinin ja Putinin kausien alussa. Näin tapahtuu myös Putinin syrjäytyessä.

Niinpä Putinin seuraajalla on alkukaudellaan avoin valtakirja muuttaa myös maan suhtautumista demokratioihin.

Onko se ”jotain erilaista pahaa”, kuten tutkija arvioi? Vai voiko tolstoilaisempi visio keskinäisestä elämänymmärryksestä olla mahdollinen?

Kaikkiin vaihtoehtoihin pitää nyt varautua.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja.

Oikaisu 20.11.2022 kello 11.32: Helmi Krohn ja Arvid Järnefelt keskustelivat Venäjän mahdollisesta murtumisesta alkuvuodesta 1904, ei 1903 kuten tekstissä aiemmin luki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide