Toimintaterapiasta voi olla apua jo vauvaiässä

Esimerkiksi aistisäätelyn ongelmiin reagoiminen jo imeväisiässä parantaa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta.

Helsingin kaupungilla vauvojen toimintaterapia on osa perhekeskusmallia.

21.11. 2:00

Helsingin Sanomat (17.11.) kirjoitti Essin lapsesta, jonka arjen haasteet olivat alkaneet jo vauvana. Äiti oli ymmärtänyt lapsensa erityisyyden varhain ja yrittänyt hakea apua, mutta ei saanut sellaista. Nyt lapsi on teini-ikäinen ja ongelmat ovat jatkuneet ja kasvaneet. Taustalta on löytynyt esimerkiksi aistiyliherkkyyttä.

Vanhemman kyky tunnistaa poikkeuksellista itkuisuutta, syömispulmia ja nukkumisen vaikeuksia vauvassaan on yleensä hyvä. Kokemuksemme mukaan toimintaterapeutin tekemä neuvonta ja ohjaus tällaisissa haasteissa jo vauvaiässä on oikea-aikainen ja kevyt interventio, josta perheet kokevat hyötyvänsä. Esimerkiksi aistisäätelyn ongelmiin reagoiminen jo imeväisiässä parantaa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta sekä vaikuttaa lapsen kasvaessa tämän omiin edellytyksiin säädellä omaa toimintaansa ja tunteitaan.

Helsingin kaupungilla vauvojen toimintaterapia on osa perhekeskusmallia. Toimintaterapeuttia tavataan usein vain kerran tai kaksi, tarvittaessa toki useamminkin. Yksi keino tarjota nopeasti lisää tukea varhaiseen vaiheeseen on resursoida muuallakin toimintaterapian saatavuuteen jo vauvaikäisille. Kuntoutuksen varhainen kohdentaminen vähentää muuta tuen ja palvelun tarvetta sekä ennen kaikkea lisää lapsen hyvinvointia, perheen jaksamista ja tarjoaa keinoja sujuvampaan arkeen.

Annukka Moilanen

vauvojen toimintaterapeutti

Meri Pekkanen

johtava toimintaterapeutti

Helsingin kaupunki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide