Palvelujärjestelmä on pettänyt lapseni

Turvattomissa oloissa ensimmäiset vuotensa eläneelle lapselle apua tarjoavien aikuisten jatkuva vaihtuminen on toistuva hylkäämiskokemus.

20.11. 2:00 | Päivitetty 20.11. 8:42

Puhutaan paljon siitä, että lapsia ja perheitä tulee tukea matalalla kynnyksellä, heitä kuunnellen ja heidän arjen ympäristöissään.

Olen totaaliyksinhuoltaja. Adoptoin lapsen, kun hän oli melkein 4-vuotias. Kävimme ensimmäistä kertaa neuvolassa, kun lapsi opetteli vielä uutta kieltä ja ihmetteli, missä oli. Hänelle teetettiin ikätasoiset testit huomioimatta taustaa. Palvelussa ei kyselty, kuinka voimme.

Alkoi perheemme matka suomalaisen palvelujärjestelmän syövereihin. Lapsella on ollut pulmia selviytyä ikätasoisesti päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa. Ikä tuntuu määrittävän sen, miten lapsen kuuluu yhteiskunnassamme edetä. Lapsen kehitystason huomioiminen jää toissijaiseksi.

Olen taistellut apua monissa terveysasioissa. Lapsi on ollut keskussairaalan ja Lastenklinikan erikoissairaanhoidossa sekä lastenpsykiatrian arviossa kahdesti. Hänet on arvioitu koulussa.

Lapsesta on otettu lukemattomia onnistuneita ja epäonnistuneita verikokeita, röntgen- ja magneettikuvia. Hän on saanut viisi vuotta säännöllisesti pistoshoitoa. Olen antanut pistoksia usein itse, koska lapsi vastustaa sairaalakäyntejä.

Lapsi on istunut kymmenissä palavereissa, joissa hänen ympärilleen on kokoontunut eri ammattilaisia tietokoneineen ja muistiinpanovihkoineen. Lapselle on teetetty erilaisin mittarein useita testejä.

Monien vuosien jälkeen totean uupuneena, että perheemme ei yksinkertaisesti sopeudu monimutkaiseen palvelurakenteeseen: emme saa tarvitsemaamme tukea. Ovi toisensa jälkeen sulkeutuu ja palvelu lakkaa lisäksi siksi, että lapsi kieltäytyy lähtemästä vastaanotoille.

Olen elänyt kaikki nämä vuodet jaksamisen äärirajoilla.

Meitä auttava henkilökunta on alati vaihtunut. Pidin aiemmin kirjaa kaikista meitä palvelleista sote-ammattilaisista. Lopetin laskemisen, kun lapsi aloitti toisen luokan ja oli siihen mennessä kohdannut liki 70 erilaista ammattilaista.

Odotamme viidettä vuotta lapselle tukihenkilöä. Myös adoption jälkipalvelussa luvattiin auttaa meitä. Tuohon toimistoon nyt 12-vuotias lapsi halusi mennä. Kävimme vastaanotolla. Meihin ei ole sen jälkeen oltu yhteydessä.

Mielestäni palvelujärjestelmä on pettänyt lapseni. Turvattomissa oloissa ensimmäiset vuotensa eläneelle lapselle apua tarjoavien aikuisten yhteyksien katkeaminen tai jatkuva vaihtuminen on toistuva hylkäämiskokemus.

Olen itse elänyt kaikki nämä vuodet jaksamisen äärirajoilla. Olen aikatauluttanut työtäni, arkeamme ja perheemme tarpeita yhteen eri suuntiin tyhjäkäynnillä ja osittain päämäärättömästi meitä kiskovan monimutkaisen palvelujärjestelmän kanssa.

Uskon vahvasti, että lapseni ja minä voisimme paljon paremmin, jos olisimme saaneet alusta alkaen apua suoraan omaan kotiimme niin, että asioitamme olisi hoidettu keskitetysti pienemmällä ammattilaisten joukolla.

Väsynyt äiti

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide