Ilman somea en muistaisi mitään tärkeää

Pärjäisin arjessani ilman sosiaalista mediaa, ellei siitä olisi tullut muistini jatke ja muistojeni laari.

28.11.2022 2:00 | Päivitetty 28.11.2022 6:20

Yksi elävimmistä nuoruus­muistoistani liittyy kuolin­ilmoituksiin.

Perheelläni oli tapana ajaa sunnuntaisin kotoamme Seinäjoelta parin­kymmenen kilometrin päähän Lapualle mummuni luokse, missä isäni alkoi lukea Lapuan Sanomia. Kuolin­ilmoitusten kohdalla vanhempani ja mummuni aloittivat kahvipöytä­keskustelun, jonka sisarusteni kanssa nimesimme Vanhoiksi lapualaisiksi.

Keskustelun aikana kolmikko muisteli, mikä olikaan kunkin vainajan kotikatu, ammatti ja siskon nimi. Jokainen tiedonmuru pikkupaikkakunnan menneiltä vuosilta palasi jonkun mieleen – ja jos ei palannut heti, sitä kaiveltiin tuleva viikko, ja seuraavana sunnuntaina siihen palattiin.

Ikä on tuonut oman versionsa Vanhat lapualaiset -keskustelusta myös minun elämääni.

Käyn läheisteni kanssa toistuvasti keskusteluja, jotka alkavat: ”Huomasitko, että Minna/Mikko/Tiina/Teemu oli muuttanut/saanut lapsen/vaihtanut työpaikkaa/eronnut?” Sitten muistellaan: ”Asuikos se ennen Lauttasaaressa? Minkäs ikäisiä ne vanhemmat lapset onkaan?”

Jokainen tiedonmuru ei todellakaan palaa mieleen, eikä tarvitsekaan: se tarkastetaan samasta paikasta, mistä tuore uutinenkin bongattiin, eli somesta. Faktojen painaminen pysyvään muistiin on toivotonta, sillä aivot ovat tottuneet siihen, että ainahan kaiken voi varmistaa jälkikäteen.

Reilussa vuosikymmenessä somesta on tullut minun päiväkirjani, almanakkani ja tietoarkistoni. Jos se vietäisiin pois, en muistaisi kenenkään ikää, syntymäpäivää, lasten tai puolison nimeä, työ- tai asuinpaikkaa – hyvä, että omani.

Sinne menivät, minun muistini rippeet.

Silloin kun nämä asiat olisi tarpeen muistaa, selaan ne ystävieni profiileista, ja vanhoista viestiketjuista etsin osoitteet, päivämäärät ja ruutukaappaukset resepteistä.

Jos ja kun kaikki nykyiset somealustat jossain vaiheessa lopettavat toimintansa, kaikki tämä häviää, enkä voi sille mitään. Sinne menivät, minun muistini rippeet.

Mitä voisin tehdä sitä odotellessa? Teettää valokuvista paperisia versioita. Pitää päiväkirjaa.

Ehkä voisin myös siivota somea ja seurata vain niitä ihmisiä, jotka oikeasti tunnen. Kun tietotulvasta jäisi pois Kim Kardashianin viimeisin lomakohde, saattaisi ystävän uuden harrastuksen muistaa ilman, että se pitää tarkastaa somesta.

Ja siitä olisi kiva keskustella sunnuntaina kahvipöydässä.

Kirjoittaja on HS:n lifestyletoimituksen tuottaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide