Suomella ei ole enää varaa velkaantua

22.11. 2:00

Kauppalehti kertaa Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) suosituksia Suomen taloudenhoitoon.

”Velkaantumisen taittaminen. Kasvua tukevat rakenneuudistukset. Työmarkkinoiden jäykkyyksien ja kannustinloukkujen purkaminen.”

”Suomen talous on vielä tänä vuonna jatkanut elpymistään koronasta, ja kasvaa noin kaksi prosenttia. Ensi vuonna kasvu tyssää, kun vientikysyntä ja kotimainen kulutus hyytyvät.”

”Vaikka lähitulevaisuus näyttää hankalalta, todelliset ongelmat tulevat eteen vasta tulevina vuosina. Viime aikojen suuret menolisäykset ovat vieneet Suomen riskiselle tielle.”

”Jatkossa Suomi tarvitsee huomattavaa julkisen talouden vakauttamista. Ikäsidonnaiset menot tulevat kasvamaan tulevaisuudessa merkittävästi, mikä vaatii liikkumavaraa.”

”Menojen osalta avainalue on sosiaali- ja terveydenhuolto. Sote-uudistuksessa on potentiaalia tehokkuushyötyihin, mutta mallista puuttuvat riittävät kannusteet säästöihin.”

”Työehtosopimusjärjestelmää pitää uudistaa niin, että se joustaa paremmin talouden sokeissa.”

”IMF:n suosituksissa ei ole mitään uutta. Se, mitä Suomessa pitäisi tehdä, on ollut tiedossa jo kauan. Historia ei kuitenkaan anna syytä toiveikkuuteen. Hallitus toisensa jälkeen tuntuu odottavan, että suositukset muuttuvat käskyiksi.”

Hämeen Sanomien mukaan tärkein IMF:n viesti kuuluu, että Suomen julkista taloutta on vakautettava.

”Velkasuhde on Antti Rinteen (sd) ja Sanna Marinin (sd) hallitusten aikana karannut. – – Hallituskausi on toki ollut isojen kriisien sävyttämää. Vasemmistovetoinen hallitus päätyi kattamaan kasvavaa alijäämää velanotolla ja jatkamaan elvytystä.”

”Julkista velkaa on helppo hirvitellä mutta vaikea purkaa. Suomella ei ole varaa julkisen talouden menojen äkkileikkaukseen, joka hyydyttäisi kansantalouden kokonaan. Julkista velkaantumista pitää vähentää määrätietoisesti ja rauhalliseen tahtiin. Samalla tarvitaan rakenteellisia uudistuksia.”

Ilkka-Pohjalainen kiinnittää huomiota Sdp:n uuteen kielenkäyttöön.

”Pääministeri Sanna Marin sanoi Sdp:n puoluevaltuustossa Lappeenrannassa ruman sanan, jota puolue on kaihtanut tähän asti: sopeutus. Aivan viime aikoihin asti puheenparsi on ollut jotakin aivan muuta.”

”Vaikka pääministerin puheista puuttui konkretia siitä, mitä oikeasti tarvitsisi tehdä, linjanmuutos kannattaa panna merkille. Kaiken lisäksi ruma sana sanottiin juuri ennen eduskuntavaalikampanjoiden käynnistymistä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide