Kirjallisuudestakin saa kuplan

Kuplien ulkopuolelle pyrkimisessä on asiasta riippumatta sama vaikeus: on kovin työlästä löytää sellaista, jonka olemassaolosta ei tiedä.

23.12.2022 2:00 | Päivitetty 23.12.2022 6:49

Kun mies tulee tiettyyn ikään, sitä ei enää kiinnosta mikään – paitsi sotahistoria.

Tämä letkautus iski kiusallisen lähelle vuoden alussa, kun tutkin, mitä kirjoja olen edellisvuosina lukenut. Lukulistallani oli enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja – tietynlaista laatukirjallisuutta, 1900-luvun lopun historiaa, dekkareita ja scifiä.

Nähtävästi kirjojakin lukemalla voi ajaa itseänsä kuplaan. Teoksia julkaistaan niin paljon, että omalla mukavuusalueella on helppo pysyä. Sähkökirjapalvelut Storytel ja Bookbeat myös suosittelevat lisää sellaista, mitä on aiemmin lukenut. Ei tarvitse ponnistella.

Päätin uudenvuodenlupauksena laventaa kaunokirjallista lukulistaani. Otin ohjelmallisesti luettavaksi lisää nuoria, naisia, ulkomaalaisia ja lisää itselle uusia lajityyppejä.

Muutamia havaintoja oman kuplan ulkopuolelta nyt vuoden jälkeen.

Autofiktio, tuo aikamme vitsaus. Kovin paljon on tarjolla omakohtaista tilitystä, vaikka eivät ne panojutut ja lapsuusharmit aina niin erikoisia ole, etenkin jos kirjalliset kyvyt puuttuvat.

Feelgood. En ollut aiemmin lukenut näitä hyväntuulisia, enimmäkseen naisille suunnattuja elämänmuutostarinoita. Ymmärrän vähintäänkin nyt, miksi niin moni näitä lukee. Eivät ole yhtä verisiä kuin dekkarit.

True crime. Ei niin iljettävää konnaa, etteikö joku pystyisi tekemään hänestä myötäkarvaan silittävän tarinan. Rikosten uhreille asetelma on piinallinen.

Paljon tuli vastaan erinomaisiakin teoksia.

Tanskalaisen Tove Ditlevsenin Lapsuus oli hämmentävän elävä kuvaus synkistä oloista Kööpenhaminan köyhillä alueilla 1900-luvun alkupuolella. Näinkin voi elää, ja iloa löytyy monenlaisissa oloissa.

Ruotsalaisen asianajajan Sara Osmanin esikoisteos Kaikki mikä jäi sanomatta kuvaa melkein sata vuotta myöhempää aikaa Ruotsissa. Maailma on muuttunut, mutta ystävyyden ja ongelmien peruskaava on sama. Ymmärrys laajeni, kun en ollut kansankodista tällaista puolta aiemmin tajunnut.

Haukuttukin kirja voi avartaa omaa maailmaa.

Kuplien ulkopuolelle pyrkimisessä on asiasta riippumatta sama vaikeus: on kovin työlästä löytää sellaista, jonka olemassaolosta ei tiedä.

Kirjallisuuskritiikkiä lukee myös vähän toisenlaisin silmin. Haukutkin saanut kirja voi joiltain osin olla omaa maailmaa avartava. Lukuaikapalvelussa on niin helppoa ja halpaa aloittaa kirja, että riskejä voi ottaa enemmän.

Kirjakuplan rikkominen on parantanut omaa lukemista. Luulen, että tämä elämänmuutos jää pysyväksi.

Kirjoittaja on HS:n journalistinen kehitysjohtaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide