Olen kärsinyt endometrioosiin viittaavista kivuista lähes kolmekymmentä vuotta, joista ensimmäiset kymmenen olivat vaikeita. Nuoruudessani tapasin monia yleis- ja erikoislääkäreitä, joista kukaan ei pystynyt antamaan minulle diagnoosia ja hoitoa. Kuukausittain toistuneet sietämättömät kivut ovat saattaneet vaikuttaa opintomenestykseeni, ammatinvalintaani, työkykyyni ja sosiaalisiin suhteisiini.
Jokin aika sitten jouduin muusta syystä vatsan alueen leikkaukseen, jonka yhteydessä todettiin kiinnikkeinen endometrioosi. Koen, että diagnoosin ansiosta minulla on vihdoin lupa tuntea kipua. Kipukokemustani ja sen vaikutusta elämänlaatuuni ei voida enää vähätellä ja sivuuttaa terveydenhuollossa. Minulla on mahdollisuus saada hoitoa.
Yksilön kohdalla ilman diagnoosia ja hoitoa jääminen on kohtuutonta, mutta näen asian myös yhteiskunnallisena ongelmana. Endometrioosin diagnoosiviive on tutkitusti noin 6–9 vuotta, vaikka siitä kärsii noin kymmenen prosenttia naisista.
Endometrioosi aiheuttaa inhimillistä kärsimystä, sairauspoissaoloja, lapsettomuutta ja varsinkin hoitamattomana perusterveydenhuollon kuormittumista, kun potilas ottaa yhä uudelleen yhteyttä saamatta apua. Endometrioosia ei voida parantaa, mutta oireiden helpottamiseksi on olemassa hoitoja, kunhan sairaus osataan tunnistaa.
Turhaan kärsinyt
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.