Yliopistosairaalalisä on jaettava tarkoituksenmukaisesti

Valtiovarainministeriön ehdotuksessa yliopistosairaalalisä jaettaisiin kunkin yliopistollisen hyvinvointialueen väestömäärän mukaan. Tämä olisi virhe.

3.1. 2:00

Yliopistosairaalalisä on välttämätön laadukkaiden palvelujen ja niiden tutkimuksellisen kehittämisen rahoittamiseksi koko maassa. Yliopistosairaalasta aiheutuu paljon suurempia kustannuksia niille sote-uudistuksessa nimetyille yliopistollisille hyvinvointialueille, joiden tehtäviin kuuluu muutoinkin koko yhteistyöalueen eli useiden hyvinvointialueiden yhteisiä tehtäviä. Yliopistosairaalalisä on maksettava yliopistollisille hyvinvointialueille.

Valtiovarainministeriön ehdotuksessa 116 miljoonan euron yliopistosairaalalisä myös jaettaisiin kunkin yliopistollisen hyvinvointialueen väestömäärän mukaan. Tämä olisi virhe. Yliopistosairaalan palvelut kuuluvat kaikille suomalaisille, eivät vain sille yliopistolliselle hyvinvointialueelle, jolla sairaala fyysisesti sijaitsee.

Esimerkiksi Pohjois-Savon yliopistollinen hyvinvointialue, jonka väestö sairastavuusindeksillä mitattuna on ”Suomen sairastavinta”, joutuisi koko Itä-Suomen yhteistyöalueesta vastatessaan tyytymään minimaaliseen, kaikista pienimpään kahdeksan miljoonan euron rahoitusosuuteen.

Yliopistosairaalan palvelut kuuluvat kaikille suomalaisille.

Ehdotettu rahoitus on koko maan väestö huomioituna vain 20,94 euroa asukasta kohden. Tarkoituksenmukaista on laskea asukaskohtainen summa kunkin yhteistyöalueen väestömäärän mukaisesti ja kohdentaa lisä kullekin yliopistolliselle hyvinvointialueelle. Näin esimerkiksi Pohjois-Savon yliopistollinen hyvinvointialue pääsee Itä-Suomessa noin 17 miljoonaan eli lähemmäs muiden yhteistyöalueiden noin 15–18 miljoonan euron rahoitusta. Tässäkin mallissa Etelä-Suomi runsasväkisimpänä saa suurimman rahoitusosuuden, noin 46 miljoonaa euroa.

Lisäosan määrä voi käytännössä osoittautua riittämättömäksi suhteessa uudistuksen tavoitteisiin yhdenvertaisista ja laadukkaista palveluista koko maahan. Jaon kytkemisestä siirtymätasaukseen saatetaan joutua luopumaan, koska se suhteellisen pienissä summissa liikuttaessa voi monimutkaistaa laskentaa, hidastaa ja heikentää kustannusvaikuttavaa talousohjausta sekä vaikeuttaa talouden ennakointia alueilla. Jaon koettu oikeudenmukaisuus, selkeys ja ennakoitavuus voivat vahvistaa talousohjausta.

Tarja Kauppila

johtaja, Kuopio

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide