Kuusikolmoset juhlivat valomerkkiä odotellen

Vuonna 1963 syntyneet täyttävät tänä vuonna 60 vuotta. He olivat hetken Suomen suurin sukupolvi, mutta se ilo loppui nopeasti. Siihen ikäluokka onkin jo tottunut.

3.1. 2:00

Me vuonna 1963 syntyneet täytämme tänä vuonna 60. Lähdin levittämään uutista juhlatunnelmissa, koska muistelin meidän raivanneen vuonna 1948 syntyneet tieltä ja olevan nyt suurin elossa oleva ikäluokka. Mutta kävikin ilmi, että valtakautemme kesti vain kaksi vuotta. Pari vuotta sitten vuonna 1983 syntyneet ajoivat meistä ohi, ulkomaalaisvahvistusten voimin.

Se on meidän väliinputoajapolvemme tuttu tarina: aina, kun pääsemme baaritiskille, valomerkki välähtää.

Jo lähtötilanteemme oli huono, sillä edessämme jumittivat sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat. Joukkovoimalla ja radikaalilla röyhkeydellä he olivat jo nuorina tuupanneet sotasukupolven tieltään ja kahmineet itselleen vallan ja asemat, joista pitivät tiukasti kiinni, kunnes jäivät nuorina eläkkeelle – säädettyään ensin eläkeiän nousemaan jyrkästi heti heidän jälkeensä.

Sitten, kun me kuusikolmoset vähän jo reissusta rähjääntyneinä olimme valmiina valtaamaan meille kuuluvat aurinkotuolit, ohitsemme rynnisti kännyköitään näpytellen ja suomea ja englantia sekaisin pulisten hilpeä joukko miehiä huppareissa ja metsuriparroissa ja naisia maihinnousukengissä. He olivat millenniaaleja matkalla valtaan.

Jo lähtötilanteemme oli huono.

Nuoruutemme olimme viettäneet kuunnellen jorinoita Kennedyistä, hipeistä ja Vanhan valtauksesta. Sitten loikattiin yksisarvisten ja vihaisten lintujen kautta suoraan planeetan tuhoutumiseen ilman, että kukaan olisi pysähtynyt kuuntelemaan meille tärkeitä sukupolvikokemuksia Leonid Brežnevin karvahatusta tai farkkujen ja hampurilaisten tulosta Suomeen.

Ei ihme, että meistä tuli Pahkasika-huumorin ja ironisten kolumnien sukupolvi. Vaan eihän sekään tietenkään ollut hyvä. Nuorina olimme tajunneet, ettei tälle elämälle voi muuta kuin nauraa, mutta sitten meille kerrottiin, ettei sille saa enää edes nauraa. Itkeä saisi, mutta se taito meistä kitkettiin jo lapsina.

Ja niin tämä meni. Kekkosen, kouluneuvoston ja Teiniliiton säikyttäminä me kuusikolmoset olimme aina arvostaneet vapautta ja yksilöllisyyttä – usein niiden helpoimmin markkinoitavissa muodoissa – ja kiertäneet kaikenlaiset kansan kokoontumiset kaukaa, mutta lapsiltamme saimme kuulla päässeemme vihdoinkin osaksi jotain suurempaa. Olimme osa ongelmaa.

Näillä sanoilla toivotan kaikille ikätovereilleni paljon onnea. Sitä tässä tarvitaan.

Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipideosaston esihenkilö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide