Gallupit povaavat sinipunaa

Sdp on suositumpi kokoomuksen hallituskumppaniksi kuin perussuomalaiset.

4.1. 2:00 | Päivitetty 4.1. 6:23

Viimeaikaiset mielipidemittaukset viittaavat siihen, että vaalien jälkeinen hallitus olisi kokoomuksen ja Sdp:n johtama sinipuna. Näin ennustaa esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuuden kysely, joka julkaistiin maanantaina.

Sen mukaan kokoomuksen ja Sdp:n varaan rakentuvaa sinipunaa kannattaisi runsas neljännes vastaajista. Toiseksi suosituin olisi kokoomuksen ja perussuomalaisten pohjalle rakennettava porvarihallitus. Sitä kannattaisi vajaa viidennes vastaajista.

Hiukan epäloogiselta vaikuttaa kyselyn toinen osio: vajaa kolmannes vastaajista toivoisi, että seuraava hallitus tekisi oikeistolaista politiikkaa. Nykyinen pääministeri, Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin ei ole oikeistodemarina tunnettu.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallitus olisi muuten hallitus muiden joukossa, mutta ongelmaksi nousee perussuomalaiset: kuka haluaa samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa? Tietenkin pienet puolueet. Mutta riittäisivätkö edes kristillisdemokraattien, Liike Nytin ja mahdollisten muiden pienryhmien edustajamäärät eduskunnan enemmistöön, jos hallituksen pääpuolueet olisivat kokoomus ja perussuomalaiset? Epäillä sopii.

Jo nyt yksi puolue on käytännössä pudonnut seuraavasta hallituskokoonpanosta, ja se on vasemmistoliitto, ainakin jos kokoomus pääsee hallituksen muodostajan paikalle, kuten nyt näyttäisi.

Ei se kokoomuksen ja Sdp:n yhteistyökään ole aina sujunut kitkatta. Mieleen tulee Jyrki Kataisen (kok) sixpack-hallitus, jonka alku muistutti pihtisynnytystä ja loppu silkkaa kaaosta.

Maan hallitsemisen kannalta helpointa tietysti olisi, jos kaksi suurta puoluetta saisivat yhdessä eduskuntaan enemmistön. Silloin pääpuolueiden ei tarvitsisi ottaa pienempien hallituspuolueiden vaatimuksia ja uhkauksia niin vakavasti. Sellaista tilannetta ei ole päässyt syntymään sitten perussuomalaisten nousun, eikä varmaan lähivuosina pääsekään.

Entiseen aikaan hallituksen muodostaminen oli näihin päiviin verrattuna helppoa. Oli kolme suurta puoluetta: kokoomus, keskusta ja Sdp. Niistä kaksi muodosti hallituksen rungon vaihtelevassa kokoonpanossa, ja kolmas oli aina vuorollaan oppositiossa. Silloin oppositiollakin oli merkitystä, ainakin kyselytunneilla ja muissa eduskuntakeskusteluissa.

Hallituksen muodostamisesta on tälläkin kertaa povattu poikkeuksellisen vaikeaa. Mutta käydään ne vaalit nyt ensin.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide