Turvallisuus korostuu EU-politiikassa

5.1. 2:00

Keskisuomalaisen mukaan Ruotsi painottaa EU:n puheenjohtajuuskaudellaan turvallisuutta.

”Vuoden vaihtuminen merkitsi sitä, että Ruotsi aloitti Euroopan unionissa kolmannen puheenjohtajuuskautensa.”

”Puheenjohtajuus kiertää valtioiden kesken siten, että yksi EU-maa toimii kerrallaan kuusi kuukautta EU:n neuvoston puheenjohtajamaana.”

”Neuvoston puheenjohtajaa ei valita äänestämällä, vaan kullakin maalla on vuoronsa.”

”Puheenjohtajamaan tehtävänä on viedä eteenpäin EU:n lainsäädäntötyötä neuvostossa ja huolehtia EU-asioiden käsittelyn jatkuvuudesta, lainsäätämisjärjestyksen noudattamisesta ja jäsenmaiden yhteistyöstä.”

”Ruotsin yksi keskeinen painopiste puheenjohtajamaana on turvallisuus. Tehtävä on haastava, sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa uhkaa Euroopan turvallisuutta sekä vaikeuttaa koko Euroopan taloutta ja energiansaantia.”

”Ruotsi ajaa kaudellaan Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista ja aikoo erityisesti painottaa taloudellisen ja sotilaallisen tuen jatkamista Ukrainalle sekä Ukrainan lähentymistä EU:n kanssa.”

”Ainakaan suomalaisilla ei taida olla huomauttamista Ruotsin painotuksiin.”

”Kyse on Euroopan kannalta isoista asioista. Kaksi kolmasosaa EU-kansalaisista arvioi eurobarometrissa, että sota Ukrainassa muuttaa heidän elämäänsä. Niinpä sen täytyy olla myös yhteisen EU-politiikan keskiössä.”

Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa, että huumekuolemat on syytä selvittää huolella.

”Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) alkaa tutkia alle 25-vuotiaiden huumekuolemia Suomessa.”

”Tutkimuksen tavoitteena on löytää yhteisiä nimittäjiä tapaturmaisten huumekuolemien takana, jotta niitä voitaisiin ehkäistä etukäteen. Tavoite on tärkeä, sillä Suomi on kivunnut nuorten huumekuolemissa Euroopan kärkimaiden joukkoon.”

”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan suurin osa huumausainekuolemista on tapaturmaisia myrkytyskuolemia.”

”Suomessa huumeisiin kuolee enemmän ihmisiä kuin tieliikenteessä. THL muistuttaa, että liikenneturvallisuustyössä pyritään nollatoleranssiin kuolemien ja loukkaantumisten osalta – miksei siis huumekuolemien ehkäisyyn voisi suhtautua yhtä painokkaasti kuin liikennekuolemiin? Kysymys on aiheellinen, sillä huumeisiin liittyvät kuolemat ovat iso ongelma sekä yhteiskunnallisesti että inhimillisesti. Jokainen huumeisiin liittyvä tapaturmainen kuolema on ennenaikainen ja turha.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide