Sosiaaliturvan vastikkeellisuus ymmärretään usein väärin

Vastikkeellisuuden eri asteiden ymmärtäminen auttaa kohdentamaan sosiaaliturvaa paremmin.

18.1. 2:00

Parlamentaarinen komitea on valmistellut sosiaaliturvauudistusta. Työn tueksi on tuotettu useita selvityksiä, asiantuntija-arvioita ja joukko muita raportteja. Eduskuntapuolueet ovat myös esittäneet omia mallejaan, joilla nykyisiä sosiaaliturvan ongelmia voitaisiin ratkoa. Sosiaaliturvan vastikkeellisuutta on kuitenkin käsitelty aivan liian vähän.

Poliittiset puolueet tulkitsevat vastikkeellisuutta omista arvoistaan ja ihmiskuvistaan käsin, mistä seuraa ohipuhumista. Kun vastikkeellisuus ymmärretään eri tavoin, jokainen puolue voi ylläpitää omille kannattajilleen sopivaa mielikuvaa sosiaaliturvan nykyisistä ongelmista ja niiden ratkaisuista.

Sosiaaliturvajärjestelmä (vanhuuseläkkeet pois lukien) pitäisi uudistuksen avulla kuitenkin muokata turvaksi, joka vastaa ihmisten tarpeisiin 2030-luvulla. Eduskuntapuolueiden pitäisi siis kyetä komiteassa tuottamaan kompromissi siitä, mitä tavoitteita sosiaaliturva lähivuosikymmeninä palvelee. Tämän kompromissin ehdoton edellytys on ymmärrys sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta.

Vastikkeellisuudella tarkoitetaan sosiaaliturvan ehtoja, joiden avulla turvaa voidaan kohdentaa joko pienelle tai isommalle osalle väestöä. Pohjoismaissa sosiaaliturvan saajien joukko on perinteisesti ollut varsin laaja, ja esimerkiksi vanhempainpäivärahaa saavat myös hyvin toimeentulevat kotitaloudet.

Sosiaaliturvan vastikkeellisuutta tai vastikkeettomuutta ei pitäisi nähdä itseisarvona vaan välineenä sosiaaliturvan kohdentamisessa. Vastikkeellisuudessa on erilaisia asteita. Lievää vastikkeellisuutta on esimerkiksi ehto maassa asumisesta sosiaaliturvan saamiseksi. Vahvempaa vastikkeellisuutta ilmenee silloin, kun määritellään olosuhteita, jotka vaikuttavat etuuden saantiin, maksamiseen ja tasoon. Nämä olosuhteet – kuten aiempi työhistoria tai sen puute, ansiotaso sekä tulojen ansaintatapa (yrittäjä vai työntekijä) – näkyvät työttömyysturvassa, vanhempainetuuksissa ja sairauspäivärahassa.

Vastikkeellisuus nähdään usein vain käyttäytymisehtoina.

Vielä tätä vahvempaa vastikkeellisuutta edustavat käyttäytymisehdot, joita Suomessa on lähinnä työttömyysturvassa ja toimeentulotuessa. Käyttäytymisehdoista on kyse, kun henkilöltä edellytetään etuuden saamiseksi esimerkiksi tiettyä määrää työhakemuksia kuukaudessa ja sääntöjen rikkomisesta voi seurata sanktio.

Liian usein vastikkeellisuus nähdään vain käyttäytymisehtoina. Puhujasta riippuen käyttäytymisehdot nähdään joko tuiki tarpeellisena keppinä, joka kannustaa työhön, tai heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevan ihmisen kyykyttämisenä ja nöyryyttämisenä. Molemmilla ajatuksilla on poliittisessa kentässä kaikupohjaa.

Vastikkeellisuus voi eittämättä toimia keppinä. Pahimmallaan se tukee tehottomasti järjestettyjä palveluita, kun osallistuminen sanktioiden uhalla on pakollista riippumatta siitä, parantaako osallistuminen esimerkiksi työllistymismahdollisuuksia millään aikavälillä. Näissä tilanteissa palveluihin pakotettu osallistuja voi helposti turhautua paitsi palveluun myös yleisemmin yhteiskuntaan.

Vastikkeellisuuden eri asteiden ymmärtäminen auttaa kohdentamaan sosiaaliturvaa paremmin. Sosiaaliturvan tehtävä on kannatella usein ohimenevien elämäntilanteiden, kuten sairauden tai työttömyyden, aiheuttamien toimeentulon vajeiden yli. Edistämällä osaavan ja työkykyisen työvoiman saatavuutta se voisi parhaimmillaan toimia koko yhteiskunnan muutosturvana siirryttäessä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.

Sosiaaliturva voi toimia samaan aikaan sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisesti. Tämä edellyttää selkeitä arvovalintoja sen suhteen, mitä sosiaaliturvauudistuksella tavoitellaan ja pyritäänkö tavoitteet saavuttamaan lievällä vai vahvalla vastikkeellisuudella vai peräti vastikkeettomuudella. Sosiaaliturvakomitean tulee saavuttaa kompromissi näistä sosiaaliturvan kohdentamisen periaatteellisista kysymyksistä, jotta uudistuksessa voidaan muotoilla aidosti tulevaisuuden tarpeisiin vastaava sosiaaliturva.

Antti Halmetoja ja Paula Saikkonen

Halmetoja on tohtorikoulutettava Tampereen yliopistossa ja Saikkonen tutkimuspäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide