Kasviproteiinit sopivat myös treenaajalle

Myös huippu-urheilijoiden on mahdollista toteuttaa täysin kasviperäistä eli vegaanista ruokavaliota.

Kuntosalilla treenaava sekasyöjä voi korvata käyttämiään eläinproteiineja kasviproteiineilla.

10.1. 14:30

HS Sport Digin kuntosalitreenaamista koskevassa jutussa (5.1.) kerrottiin, että laadukkaimpia proteiineja ovat eläinkunnan proteiinituotteet, kuten kala, kana ja punainen liha. Jutusta oli tyystin unohdettu kasviperäiset proteiininlähteet.

Proteiinit rakentuvat aminohapoista, joista osa on välttämättömiä eli saatava ruoasta. Välttämättömät aminohapot on mahdollista saada myös täysin kasviperäisistä proteiineista. Esimerkiksi soija sisältää optimaalisessa suhteessa kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Kasvisruokavaliossa proteiineja kertyy monesta eri lähteestä, mikä tasapainottaa ruokavalion aminohappokoostumusta. Kasvisruokailijoiden tuleekin sisällyttää ruokavalioonsa riittävästi palkokasveja ja täysjyväviljavalmisteita.

Aiemmin ajateltiin, että kaikkia välttämättömiä aminohappoja tulisi saada samalla aterialla. Nykytiedon mukaan elimistössä on koko ajan soluissa ja verenkierrossa kiertävä vapaiden aminohappojen pooli, josta otetaan tarvittavia aminohappoja proteiinien valmistukseen yhdessä ruoasta imeytyneiden aminohappojen kanssa. Kasvissyöjille riittääkin, että proteiineja saadaan ruoasta päivittäin monipuolisesti ja riittävästi, eikä yksittäisten aterioiden aminohappoihin tarvitse kiinnittää liikaa huomiota.

Myös huippu-urheilijoiden on mahdollista toteuttaa täysin kasviperäistä eli vegaanista ruokavaliota. Tästä esimerkkinä on painonnostaja Teemu Roininen. Kuntosalilla treenaava sekasyöjäkin voi siis huoletta korvata käyttämiään eläinproteiineja kasviproteiineilla.

Elina Leukumaa

ravitsemustieteen tutkinto-opiskelija, Ylitornio

Johanna Kaipiainen

elintarviketieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti, Helsinki

Charlotta Hyttinen

ravitsemustieteilijä, elintarviketieteiden maisteri, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide