Kevon ja Seilin tutkimusasemien tilojen käyttö on ollut vähäistä

Turun yliopistolla ei ole aikomusta lakkauttaa luontokatoon ja ympäristömuutoksiin liittyviä tutkimus- ja opetusaloja.

16.1. 2:00

Turun yliopisto aloitti marraskuussa talouden tasapainottamiseen tähtäävät muutosneuvottelut. Neuvotteluiden tavoitteena on korjata vuoteen 2028 mennessä yliopiston noin 15 miljoonan euron rahoitusvaje tulolisäyksin ja säästöin. Helsingin Sanomissa (10.1.) käsiteltiin muutosneuvotteluiden alla olevien kenttäasemien tilannetta. Uutisesta välittyi yksipuolinen kuva, jota haluamme tarkentaa.

Kevon ja Seilin kenttäasemat ovat osa Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan alla toimivaa biodiversiteettiyksikköä. Yksikkö kehittää monipuolisesti luontokatoon liittyvää tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Turun yliopisto on myös nostanut luonnon monimuotoisuuteen ja kestävyyteen liittyvän toiminnan korkealle strategiassaan.

Kenttäasemia ovat pitkään haastaneet korkeat kiinteistökustannukset, rakennuskannan korjausvelka, toiminnan sesonkiluonteisuus sekä tutkimus- ja opetustoiminnan vähyys. Turun yliopiston kenttäasemien kohdalla kallis tutkimusinfrastruktuuri ja tilat ovat voimakkaasti vajaakäytöllä suuren osan vuodesta.

Turun yliopistolla ei ole aikomusta lakkauttaa luontokatoon ja ympäristömuutoksiin liittyviä tutkimus- ja opetusaloja vaan kehittää niitä muun muassa aiempaa tehokkaamman ja monipuolisemman yhteistyön kautta. Tunnistamme yliopistona esimerkiksi Saaristomeren ja pohjoisten ekosysteemien tärkeyden sekä haluamme turvata myös niiden tilan seurantaan liittyvät hankkeet. Muutosneuvotteluiden kautta yliopisto pyrkii organisoimaan näihin liittyvien toimintojen ja tutkimusinfrastruktuurien kehitystä aiempaa tehokkaammin.

Tapio Salakoski

professori, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani

Ilari E. Sääksjärvi

professori, biodiversiteettiyksikön johtaja

Turun yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide