Löysin korvatulpat, jotka voivat muuttaa elämän

Tuntemattomien kuluttajien tuotearvioihin ei kannata luottaa.

14.1. 2:00 | Päivitetty 14.1. 7:23

Törmäsin internetissä ruotsalaiseen yritykseen, joka myy korvatulppia. Lupaukset olivat kovia. Korvatulpat ovat maailman parhaita. Jo miljoona myytyä paria. Täydelliset nukkumiseen. Täydelliset keikoille. Ekologiset. Made in Sweden.

Taisin nähdä välähdyksenä mielessäni hetket, joina olen sullonut käsipaperista kierityt pikku tupot tärykalvojeni suojaksi joillain keikoilla. Made in Finland.

Jotain ruotsalaiset kuitenkin tekevät oikein, sillä ennen kuin edes tajusin asiaa, olin jo tilannut korvatulppien koesetin. 26 euroa ja 50 senttiä.

Suhteeni kuulon suojaamiseen on ollut samankaltainen kuin vessapaperiin. En osta sitä halvinta, mutta en kalleintakaan.

Yhtäkkiä alkoi tuntua, että korvatulpat olivat ottaneet ihan liian ison roolin elämässäni. Enhän edes juuri koskaan käytä korvatulppia!

Tuhannet ja tuhannet kuluttajat olivat antaneet viisi tähteä viidestä ruotsalaisille tulpille. Ehkä myös elämäni muuttuu jotenkin radikaalisti, kun saan Made in Swedeniä korviini? Muistan ajan ennen ruotsalaisia tulppia ja niiden jälkeen?

Myönnämme sitä tai emme, mutta selitämme itsestämme tarinaa. Se pitää meidät järjissämme sekavassa maailmassa. Välillä kun tarinamme järkkyy, saatamme mennä terapiaan. Saamme ehkä taas tarinastamme kiinni.

Nykytaloudessa on terapian lisäksi toinen mahdollisuus. Yritykset toimivat tarinatalouden periaatteella. Osta tuote, ja se muuttaa elämäsi. Tarinan kaavahan on yksinkertaisimmillaan: joku tekee jotain, ja sitten tapahtuu muutos. Meille ei myydä tuotteita vaan mielikuvia muutoksesta.

Me selitämme itsestämme tarinaa.

Tulpat saapuivat lopulta. Kokoja oli S, M ja L. Kokeilin niitä kaikkia. Päivällä ja yöllä. En huomannut mitään eroa lähiapteekin muutaman euron tulppiin verrattuna. Oikeastaan ruotsalaiset olivat huonommat. Kerran tulppa kääntyi korvassani kyljelleen, ja pelkäsin jo joutuvani tilaamaan taksin lääkäriin.

Ja enhän juuri koskaan edes käytä korvatulppia.

Sitten saan tulppavalmistajalta sähköpostia. Siinä pyydetään jättämään palautetta. ”Onko sinulla myönteisiä kokemuksia?”, kysytään jo otsikossa.

Nyt hahmotan, mistä kaikki viiden tähden arviot korvatulppamyyjien, ihmesaippuoiden ja muiden kauppiaiden sivuille tulevat. Asiakkailta kysytään vain myönteistä palautetta. Ja palautetta kannattaa kysyä mahdollisimman nopeasti, mieluiten siten, että asiakas ei ole edes ehtinyt vielä kokeilla tuotetta.

Mitä sitä hyvää tarinaa pilaamaan.

Kirjoittaja on HS Vision teknologiatoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide