Kaipaavatko taiteen tekijät köyhää yleisöä?

16.1. 2:00

Suomen Kuvalehdessä kirjastoneuvos Jari Paavonheimo pohtii, kenelle kulttuuria tehdään.

”Keskituloisen lienee halutessaan mahdollista ostaa muutaman kympin pääsylippu teatteriin tai konserttiin silloin tällöin. On kuitenkin monia, joilla tätä mahdollisuutta ei ole. Ja mahdollisuus vähenee elinkustannusten noustessa.”

”Keskiluokan ongelma on, onko lippuja jäljellä, köyhän, mistä saada rahat lippuun.”

”Ihmiset, joiden hyvinvoinnista kriittinen taide-esitys on huolissaan, puuttuvat usein katsomosta. Jos Kari Hotakaisen Opetuslapsesta (2022) tehdään näyttämöversio, kirjan päähenkilön keskiluokkaisuutta kuilun takaa havainnoivan autonasentaja Marian kaltaisia tuskin esityksen äärelle hakeutuu.”

”Onko niin, että heitä ei sinne edes kaivata? Yhteiskunnassa on näkymättömiä seiniä, joiden olemassaolon ihmiset ovat usein harvinaisen hyvin sisäistäneet. Rahattoman huolet ja elämä ovat toisaalla.”

”Täyttääkseen yhteiskunnallisen tehtävänsä kulttuurin tulee olla kohtuudella kaikkien saavutettavissa. Sen tulisi läpäistä koko yhteiskunta.”

”Kirjastossa radikaalia on se, että se ei erottele käyttäjiään maksukyvyn mukaan. Lähes kaikki pitävät kirjastojen olemassaoloa tärkeänä, mutta jos kirjaston idea esitettäisiin nyt uutena, se todennäköisesti ammuttaisiin alas markkinoita vinouttavana utopismina.”

Arkkitehti-lehden päätoimittaja Kristo Vesikansa pahoittelee sitä, että usein sinänsä käyttökelpoisia rakennuksia puretaan, koska aikanaan uudenaikaiset ratkaisut eivät enää vastaa tämän päivän vaatimuksia.

”Viime aikoina huomiota ovat saaneet taantuvien paikkakuntien ongelmakiinteistöt, joiden ylläpitoon ja korjaamiseen ei löydy rahoitusta, mutta huomattavasti suuremmassa vaarassa on kasvukeskusten moderni rakennuskanta. Purettavien rakennusten keski-ikä on nykyisin noin 50 vuotta, joten uhka kohdistuu ennen kaikkea toisen maailmansodan jälkeisiin arkirakennuksiin – suomalaisen hyvinvointivaltion infrastruktuuriin.”

”Kulttuurihistoriallisten arvojen ohella purkaminen haaskaa aineellisia resursseja. – – Olisiko mahdollista kuvitella tulevaisuus, jossa rakennuksia purettaisiin vain siinä tapauksessa, että se on ehdottoman välttämätöntä?”

”Tehokas ohjauskeino olisi verotuksen kohdistaminen hiilijalanjälkeen, neitseellisten luonnonvarojen kulutukseen tai purkujätteen määrään. Entä voisiko rakennussuojelu keskittyä kulttuurihistoriallisten arvojen ohella varjelemaan rakennuksiin sitoutuneita luonnonvaroja?”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide