Aikakausi vaihtuu, mutta mistä tulee uuden ajan alkamisen symboli?

Ukrainan sodan lopputulos leimaa tulevaa aikaa, vaikka uuden aikakauden koko olemus ei vielä näy. Jo nyt sodan vaikutus syöpyy yhteiskuntiin ja ajattelutapoihin.

17.1. 2:00 | Päivitetty 17.1. 8:08

Kylmän sodan jälkeisen vedenjakaja-ajan päätti koronaviruspandemia ja sitäkin selvemmin Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Alkaa uusi aikakausi, jonka koko olemus ei vielä näy.

Hollantilainen professori Beatrice de Graaf julkaisi äskettäin kiehtovan tutkimuksen, kohteena aikakauden alku Napoleonin kukistumisen (1815) jälkeen. Turvallisuuden uuden järjestyksen kuvaus on saanut kirjassa virikkeitä siitä, miten nykyiset valtiot ovat rakentaneet yhteistyötä terrorismia vastaan. Aikakauden vaihtumisen symbolin tekijä kuitenkin hakee toisaalta.

Symboli on Sumbawa-saaren valtava tulivuorenpurkaus Hollannin Itä-Intiassa, nykyisessä Indonesiassa. Seuraukset tuntuivat Euroopassa saakka. Tuhkapilvi aiheutti katovuoden ja nälänhätää ja varjosti jopa kulttuuria. Herätteet näkyivät Byronin runoissa ja J. M. W. Turnerin maalausten hämyssä, ja vieläpä historiallisessa romaanissa. ”Kaikkialle levisi liikkeessä olevan uuden aikakauden ja ikitapojen hylkäämisen tuntu.”

Kaipa joskus löytyy yhtä osuva symboli edessä olevan aikakauden alkamiselle.

Ehkä sekin saadaan luonnonilmiöistä, paha kyllä, sillä ajan pääteemoja on vääjäämättä ilmaston lämpeneminen.

Sopii toivoa ja tässä vaiheessa yhä uskoa, ettei uuden aikakauden symbolina sentään nouse sienipilvi Ukrainan taivaalle. Sodan lopputulos joka tapauksessa leimaa aikaa. Jo nyt sen vaikutus syöpyy yhteiskuntiin ja ajattelutapoihin.

Meillä viime päivien jaxuhali-keskustelussa – jos keskustelu on oikea sana – on ”pohdittu”, pitääkö vihata venäläisiä ja lietsoakin sitä vihaa.

Venäläisten sotilaiden maineen tärvely kannattaa jättää heidän itsensä tehtäväksi. Sen he osaavat. On ymmärrettävää, että Ukrainassa heitä vihataan eivätkä mummot arkaile toivoa vaikka televisiossa, että ”joku nitistäisi sen Putinin.”

Vihanlietsonta on syöttö trollien lapaan.

Suomalaisilla riittää puolustustahtoa, jos se paikka tulee, mitä toivottavasti ei tapahdu. Vihaa emme tarvitse.

Tuskin silti on täysin vältettävissä, että nykytilanteessa puhkeaa ja nousee esiin sodan ja sitä edeltäneen ajan ryssävihaa, jonka julkinen viljely painettiin syksyllä 1944 äkkiä piiloon.

Sivuutan vihanlietsonnan moraalin ja etiikan ja katson vain, onko se järkevää.

Kun vihan välttämättömyyden perusteeksi on kyhäilty ikään kuin vääjäämätöntä logiikkaa, toimijoina on esitetty vain me suomalaiset. Eikö vastapuoli kykene muuhun kuin tyrimään?

Kyllä se kykenee. Vihan lietsomista täällä käytetään Venäjän propagandassa vastavihan lietsontaan. Se lisää suomalaisvihaa, vieroittaa tänne muuttaneita venäläisiä ja voi jopa kohottaa taistelutahtoa.

Kuvitelkaa, jos tänne sataisi kranaattia viestinään ”kosto siitä mitä teitte Raatteen tiellä” tai terveisinä ”iso pusu Iivanalta”. Lannistaisiko se meitä? Epäilen.

Vihanlietsonta täällä on syöttö trollien lapaan. Se kelpaa, ettei tarvitse rakentaa paljaiden valheiden varaan. Karjalan liiton altteimmat jäsenet ovat kuulemma jo saaneet viestejä, joissa hiukan ontuvalla suomella yllytetään vaatimaan Karjalaa takaisin.

Vaikka Venäjä häviäisi brutaalin sotansa, itärajan takaa se ei häviä minnekään. Elämme myös vastaisuudessa venäläisten vieressä.

Nykyoloissa parhaiten toimii viileä asiallisuus. Uskon, että presidentti Sauli Niinistö edusti juuri sitä soittaessaan Moskovaan Suomen Nato-päätöksestä.

Pidättyväinen ja faktoihin perustuva asiallisuus soveltuu laajemminkin sotilasasioihin. Nyt puolustukseen hankitaan kaikkea mikä on tarpeen ja saatavissa ja josta voidaan maksaa, ja parempi niin. Puolustusministeriön pääluokka on budjetissa yli viidenneksen suurempi kuin viime vuonna, isoin hyppy sitten viime sotien.

Piikki on auki, mutta takin ei silti tarvitse olla.

Kirjoittaja on poliittisen historian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide