Valitettavasti en voi opettajana monistaa itseäni

Tilanteen korjaamiseen ei ole muuta keinoa kuin aikuisten lisääminen kouluihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyskatsauksessa todetaan, että oppimistulokset ovat Suomessa heikentyneet nopeasti.

16.1. 13:30

Helsingin Sanomat kertoi (12.1.) opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyskatsauksesta, jonka mukaan oppimistulokset suomalaiskouluissa huononevat. Niin otsikossa kuin selvityksessäkin ihmetellään, mistä tämä johtuu. Jutussa toki kysyttiin näkemystä asiantuntijoilta, mutta uskon opettajienkin tietävän asiasta jotain.

Moni ei tunnu ymmärtävän, millaista opettajan työ ja arki kouluissa nykyisin on. Omassa ryhmässäni eli tavallisessa helsinkiläisessä koululuokassa on karkeasti kolmenlaista porukkaa. Suurin osa menestyy hienosti. He lukevat kirjoja, tietävät maailmasta yhtä sun toista ja heidän kodeissaan tuetaan koulunkäyntiä.

Sitten on joukko lapsia, jotka tarvitsevat enemmän tai vähemmän tukea. Heistä monella on erityisen tai tehostetun tuen päätös, mutta he opiskelevat niin sanotulla tavallisella luokalla. Osa heistä tarvitsee runsaasti apua lukemisessa, kirjoittamisessa tai matematiikassa. Joillekin ei voi kääntää selkäänsä hetkeksikään, koska lopputuloksena voi olla saksien heittäminen päin luokkakaveria tai pulpetin kaataminen raivareiden seurauksena.

Sitten on vielä kolmas joukko eli oppilaat, jotka eivät puhu suomea, osa ei sanaakaan. He eivät luonnollisestikaan osaa myöskään kirjoittaa tai lukea suomea, joten koulunkäynti on lievästi sanottuna hankalaa.

Kaikki lapset ovat lähtökohtaisesti mahtavia tyyppejä ja kaikilla heillä on mahdollisuudet oppia.

Valitettavasti en voi monistaa itseäni. Olen luokassa yksin ilman koulunkäynninohjaajaa tai toista aikuista päivästä ja viikosta toiseen. Esimerkiksi suomen tai matematiikan opettaminen on tälle heterogeeniselle ryhmälle melkoinen tehtävä.

Syy koulun alasajoon on raha.

Olen työskennellyt helsinkiläisessä peruskoulussa luokanopettajana runsaasti yli kymmenen vuotta. Urani alussa koulussamme oli luokan- ja aineenopettajien lisäksi useita koulunkäynninohjaajia, resurssiopettajia ja suomi toisena kielenä -opettajia. Suomea taitamattomat oppilaat kävivät ensin valmistavaa luokkaa, jolta he tulivat perustaidot hallitsevina yleisille luokille. Sittemmin Helsinki on suuressa viisaudessaan lakkauttanut pienemmiltä koululaisilta valmistavat luokat.

Ainoa syy tähän koulun alasajoon on raha. Tilanteen korjaamiseen ei ole muuta keinoa kuin aikuisten lisääminen kouluihin, jotta kaikki lapset saadaan oppimaan ja kasvamaan tämän yhteiskunnan jäseniksi. Onko meillä todella varaa säästää nyt ja maksaa tämän syrjäyttämisen laskuja seuraavat vuosikymmenet? Opettajilta on viety mahdollisuudet tehdä tätä työtä. He kyllä osaavat ja tekevät, kunhan siihen vain annetaan mahdollisuus. Asia on ratkaistavissa.

Luokanopettaja

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide