Lihavuuden lääkehoito vaatii suunnittelua ja seurantaa

Lääkehoito kuuluu osaksi nykyaikaista lihavuuden hoitoa, mutta ratkaisee ongelman harvoin yksinään.

Lääkkeet tuottavat parhaan tehon yhdistettynä pienin askelin toteutettuun elämäntapojen muutoshoitoon.

21.1. 2:00

Helsingin Sanomat on nostanut viime aikoina lihavuuden hoitoa ja sen juurisyitä kiitettävästi esiin. Tämä näkyvyys on paikallaan: lihavuus on nykykäsityksen mukaan krooninen, jatkuvasti yleistyvä sairaus ja siten yksi suurimmista uhista suomalaisten terveydelle.

Uusien lääkehoitojen tulo on antanut monille lihaville potilaille toivoa ja apua, jota he eivät ole aikaisemmin saaneet. Lihavuuslääkkeiden käyttö on yleistynyt nopeasti. Yksi suosituimmista lääkeryhmistä ovat kylläisyyttä lisäävät ja vatsalaukun tyhjenemistä hidastavat suolistohormonijohdokset. Osa näistä lääkkeistä on ollut jo pitkään lopussa maailmanlaajuisesti ja näin Suomessakin. Potilaat metsästävät ja varaavat lääkettä apteekeista, osa tekee hakumatkoja Tallinnaan.

Myös hoidon suunnittelu usein ontuu. Suomessa on lihavuuden hoidon hallitsevia lääkäreitä, mutta myös niitä, jotka eivät ole vielä perehtyneet asiaan. Lääkettä pyydetään ja määrätään ohimennen ovensuussa, kun asioidaan muista syistä lääkärissä. Jopa muutaman minuutin chat-lääkäriajalla on aloitettu lääkehoito lihavuuteen. Tilanne on villi ja huolestuttava.

Lääkehoito toki kuuluu osaksi nykyaikaista lihavuuden hoitoa mutta ratkaisee ongelman harvoin yksinään. Lääkkeiden teho on rajallinen, ja ajan kanssa paino voi lääkkeen käytöstä huolimatta kääntyä nousuun. Lääkitystä tulisi myös suositusten mukaan jatkaa vähintään kaksi vuotta, usein vieläkin pidempään. Hoidon vaatima aikajänne on monesti jäänyt ymmärtämättä.

Hoidon suunnittelu ontuu usein.

Arvioidaan, että yksilöiden välisestä lihavuusriskin erosta 40–60 prosenttia selittyy geneettisillä tekijöillä ja/tai sikiöaikaisella altistumisella, joka vaikuttaa geenien aktivaatioon ja ilmentymiseen. Näiden tuottama lopputulos on yltäkylläisessä elinympäristössä ylipaino, mutta painon karttumisen mekanismit vaihtelevat huomattavasti yksilöiden välillä. Joillain henkilöillä kyse on esimerkiksi aivojen palkkioratojen ylivirittyneisyydestä, toisilla taas rajoittunut syöminen on aiheuttanut aineenvaihdunnallisen säästöliekin.

Lihavuuden alatyyppi tulisikin pyrkiä selvittämään ennen hoidon määräämistä. Osalle potilaista ruokahalun poistava lääkehoito voi olla jopa karhunpalvelus ja viedä ihmisen syvemmälle kuoppaan.

Parhaan tehon ja pitkäkestoisemman tuloksen lääkkeet tuottavat yhdistettynä pienin askelin toteutettuun elämäntapojen muutoshoitoon ja ravitsemusterapiaan. Nykyinen lääkkeiden varomaton määrääminen ja käyttö aiheuttaa monille potilaille turhaa painon jojoilua, joka saattaa hankaloittaa painonhallintaa tulevaisuudessa.

Toivonkin, että lihavuus mielletään oikeaksi sairaudeksi, jonka diagnosointi vaatii hieman työtä ja selvittelyä. Potilaiden on myös hyvä osata vaatia kokonaisvaltaista, lihavuuden juurisyyhyn sopivaa hoitoa, jonka osana lääkehoidot ovat apuväline, mutta eivät yksinomainen ratkaisu.

Iiro Karhiaho

lihavuuslääkäri, sisätautien erikoislääkäri

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide