Vartiointialan pitää muuttaa toimintatapojaan ja purkaa syrjivät käytännöt

Turvallisuusalalla on tullut ilmi rakenteellisia vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Ihmisoikeusliiton mukaan turvallisuusalalla on vakavia rakenteellisia epäkohtia.

22.1. 2:00

Yksityisen turvallisuusalan työtehtävissä tapahtuneiden rikosepäilyjen sarja osoittaa, että alalla on vakavia rakenteellisia epäkohtia. Tapahtumia ei voi enää kuitata yksittäistapauksina.

Turvallisuusalalla on lisäksi tullut ilmi rakenteellisia vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Perustuslain syrjinnän kielto koskee myös vartiointiliikkeitä. Marraskuussa uutisoitiin, että kahden vartiointiliikkeen vartijoilla on käytössä ihmisten oletettuun alkuperään perustuvia koodeja. Kyse voi olla laittomasta etnisestä profiloinnista.

Pysäytetyt-tutkimus vuodelta 2018 osoitti, että vartijat ja järjestyksenvalvojat pysäyttävät ja jututtavat rodullistettuja ihmisiä suhteettoman usein.

Ihmiset ilmoittavat vain harvoin vartijoiden syrjivästä tai muusta epäasiallisesta toiminnasta eteenpäin. Syrjinnän aliraportointi on muutenkin laaja ongelma. Vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset eivät tee ilmoitusta kokemastaan, koska sen ei uskota johtavan mihinkään tai pelätään, että siitä aiheutuu itselle ongelmia.

Ihmisoikeusliitto järjesti 2021 webinaarin turvallisesta kaupunkitilasta. Tilaisuudessa Suomen vartioliikkeiden liiton puheenjohtaja lupasi vahvistaa alan puuttumista rakenteelliseen syrjintään ja rasismiin.

Turvallisuusalan johto ja henkilöstö tarvitsevat koulutusta etnisen profiloinnin kiellosta sekä laajemminkin yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista.

Sisäministeriö aikoo toteuttaa turvallisuusalaa koskevan selvityksen. Toivottavasti selvityksessä huomioidaan yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon toteutuminen järjestyksenvalvojien ja vartijoiden työtehtävissä.

Hallituksen rasisminvastaiseen ohjelmaan on kirjattu, että yhdenvertaisuuden toteutumista vahvistetaan vartiointiliikkeiden toiminnassa. Tätä sisäministeriön vastuulla olevaa toimenpidettä ei ole vielä toteutettu, vaikka ohjelman toimikausi päättyy tänä vuonna.

Vartiointialan tulee sitoutua muuttamaan toimintatapojaan ja purkaa syrjivät käytännöt. Kaupunkitilan on oltava turvallinen kaikille.

Martta October

vaikuttamistyön johtaja

Sanni Mäntyniemi

ihmisoikeuksien asiantuntija

Ihmisoikeusliitto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide