Kiukaan ostamisessakin tarvitaan digitaitoja

Isäni haluaisi päästä jo saunomaan.

22.1. 2:00

Vanhalta isältäni hajosi saunankiuas. Koska hän on jo 91-vuotias eikä pääse itse rautakauppaan, meidät omaiset valjastettiin nettiostoksille. Kiuas löytyi ja siihen kuului myös asennus. Asentajaan piti kuitenkin ottaa yhteyttä. Koska isältäni se ei verkossa onnistunut, meidän piti jälleen auttaa. Vanhus hermostui, kun kaikki toimi niin hitaasti. Lopulta kiuas tuli ja se saatiin asennettua paikoilleen.

Löylyjä otettiin, mutta kas – sauna ei tullut kuumaksi. Oliko vika kiukaassa vai löylynheittäjässä? Teimme reklamaation kiukaan myyjälle. Myyjä antoi valmistajan nettiosoitteen ja sanoi, että meidän pitäisi ottaa yhteyttä suoraan valmistajaan.

Valmistaja ei vastannut kirjalliseen reklamaatioomme. Soitimme puhelimella. Langan toisessa päässä oli automaatti, joka hoki, että pitää valita numero yksi, jos puhuu suomea. Onneksi asiaa oli hoitamassa omainen, vanha isäni ei olisi sitä kestänyt.

Tässä korjaajaa odotellessa on tullut mietittyä, miten pärjäävät ne vanhukset, joilla ei ole omaisia tai ketään muutakaan, joka auttaisi ihmistä tässä digimaailmassa.

Satu Sulalampi

Tuusula

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide