Olipa kerran tavallinen itähelsinkiläinen luokka, jonka lapset lukivat 3 500 kirjaa

Koulun ei tarvitsisi olla kriisissä, jos me kuuntelisimme opettajia enemmän.

26.1. 2:00 | Päivitetty 26.1. 6:24

Sanovat, että peruskoulu on tärvelty. Siksi mielessäni ovat viime päivinä pyörineet eräät kontulalaiset lapset, jotka olivat lukeneet 3 500 kirjaa.

Kävin haastattelemassa 6B-luokkaa Keinutien ala-asteella pari vuotta sitten. Nyt he ovat yläkoulussa ja varmaan saavuttaneet tavoitteensa lukea yhteensä ainakin 5 000 kirjaa.

Luku-urakan vuoksi oppimistulokset olivat luokalla kovia. Lapset olivat ylpeitä ja innoissaan tekemästään työstä, syystäkin.

Keinutie on se sama tavallinen helsinkiläiskoulu, jonka yhdellä luokalla on nykyisin vain yksi ainoa suomenkielinen lapsi. Superlukijoidenkin luokalla oli 12 äidinkieltä ja 18 lasta.

Mutta en minä sen takia kohtaamista muistele, vaan heidän opettajansa Johanna Lehtisen vuoksi. Hänessä tiivistyi se, mikä suomalaisessa peruskoulussa on parasta.

Sitä parasta, mitä yhteiskunta on sitkeästi yrittänyt tukahduttaa.

Koulutuksesta on nipistetty euroja vuosikymmeniä. Kun opettaja tekee pienen ihmeen, vaaditaan seuraavana lukuvuonna isompaa.

Tavalliset opettajat vaativat tyypillisesti enemmän tukea niille lapsille, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Koulujärjestelmä ei tunnista ja kannattele heikoimmilla olevia.

Pyyntöä ei kuulla. Koulujärjestelmä on muka tasa-arvoinen, muttei oikeasti tunnista ja kannattele heikoimmilla olevia.

Koulutustasomme laskee, koska kaikki eivät oikeasti saa kavuta niin korkealle kuin lahjakkuus, into ja ahkeruus riittäisivät. Lapsi nähdään kulueränä, opettajia väsyttää.

Kontulassa opettaja Lehtinen oli kehitellyt ovelia temppuja, joilla hän sai 18 kännykkä kädessä syntyneen sukupolven jäsentä aidosti kiinnostumaan kirjoista.

Itse hän sanoi, että ei hän ole mitään erityistä ole keksinyt. Jokainen opettajahan tällaisia perusasioita tekee joka päivä.

Sitä hän myös toisteli, että jokainen lapsi on arvokas. Kaikkien pitää saada koulusta parhaat mahdolliset eväät elämään.

Kun haastattelen opettajia, tällainen asenne on itsestäänselvyys.

Heillä on kaikilla jalat maassa ja kädet savessa. He tekevät mahdottomia tuhannella arkisella tavalla. He suhtautuvat lapsiin mutkattomasti.

Lapset ovat lapsia. Aikuisten homma on järjestää asiat niin, että kenenkään lapsen perhehelvetti, heikko kielitaito tai oppimisvaikeudet eivät estä tavoittelemasta tähtiä.

Koulujärjestelmämme on säröillä, koska me emme anna opettajille tarpeeksi tilaa ja resursseja toteuttaa tämä.

Kirjoittaja on HS:n kaupunkitoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide