Meidän on vähitellen aika vapautua

Meidän piti olla niitä, jotka saavat suunsa auki ja osaavat puolustautua.

24.1. 2:00 | Päivitetty 24.1. 6:59

Me olemme pettyneitä ja meitä hävettää. Liikaa on nielty, ja pelkäämme vian olevan meissä.

He sanoivat: tasa-arvo on jo saavutettu. He sanoivat kohtelevansa kaikkia vain ihmisinä, mutta ovat silti mukana samanlaisissa miesporukoissa kuin edellisetkin sukupolvet. Sellaisissa, joissa kaveria autetaan eteenpäin urallaan ja joissa on mukana vain miehiä.

He eivät ehkä perustaneet herraklubia. Heillä on sellainen jätkäporukka, jossa yhdessä matkaillaan ja mökkeillään.

Me olemme oppineet tyytymään, jotta pettymys ja häpeä eivät tekisi arjesta kohtuutonta kestää.

Olemme harrastaneet tavattoman paljon huonoa seksiä ja oppineet suhtautumaan siihen kuin kulauttaisi lasin vettä. Joku meistä jatkoi pidemmälle kuin olisi halunnut, koska tuli aloittaneeksi. Joku ei ole enää vuosiin edes yrittänyt kertoa mitä haluaisi. Ehkä emme ole edes oppineet tietämään sitä. Liikaa arkijyystöä, liian vähän syvällistä nautintoa.

Meillä on edelleen käytössä vain ne välineet, jotka äideillämmekin oli. Vain vibraattorien kehitys on ollut merkittävää.

Voimme piilottaa alisuoriutumisemme sillä, että meille pehmeät arvot ovat uraa tärkeämpiä. Voimme yrittää olla yksi jätkistä.

Me voimme naisporukalla hakea toisistamme voimaa ja edistää toistemme uria kuten miehetkin tekevät. Siitä tulee meille itsellemme paha mieli. Joko emme haluaisi sukupuolen olevan niin tärkeä asia tai me epäilemme sekä juttujen että verkostojen olevan edelleen parempia siellä miestensaunan puolella tai satumme olemaan feministejä, joiden mielestä huipputiimi on mahdollisimman moninainen niin iän, sukupuolen kuin muidenkin taustamuuttujien mukaan.

Olemme pettyneitä ja meitä hävettää.

Me olemme pettyneitä ja meitä hävettää, että kouluttauduimme uskoen kielitaidon, koulutuksen ja hoivan olevan arvokasta. Olisiko sittenkin pitänyt valita miesvaltainen ala, jotta sukupuolierottelu maassa olisi lieventynyt – ja jos olemmekin hoksanneet valita miesvaltaisen alan, olisiko meidän siellä pitänyt alusta pitäen toimia toisin kuin olemme toimineet.

Näemme, miten naisen päälle puhuttiin, miten nainen nolattiin. Näemme, miten luokan parhaasta ei tullut johtajaa, miten moni on jäänyt yhteiskunnassa osattomaksi, miten moni kärsii väkivallasta. Moni lupaus jäi lunastamatta, eikä siihen pidä tottua.

Meidän piti olla niitä, jotka saavat suunsa auki ja osaavat puolustautua. Olemme pettyneitä ja meitä hävettää, kun emme onnistuneet palkkaneuvotteluissa tai saaneet puolisoamme jakamaan hoivavastuuta tasan tai veljiämme hoitamaan muistisairaita isiämme.

Emme saaneet valitettua kalliista tuotteesta, joka paljastui kehnoksi. Emme saaneet käytettyä puheenvuoroa kokouksessa, emme kerrottua työhaastattelussa omasta osaamisestamme. Katsomme edelleen miehille tehtyä pornoa.

Suomalaisen naisen ihanne on vahva, pärjäävä nainen. Olemmehan me sitäkin, mutta myös niin paljon muuta.

Uuden sukupolven feministit ovat toteuttaneet vallankumouksen, jossa on lupa olla myös heikko ja herkkänahkainen. Se on yksi tapa vapautua.

Menikö tunteisiin, kun sinulle pottuiltin? Meni, koska olen ihminen, eikä minua saa tahallaan loukata. Kiitän kaikkia, jotka ovat kertoneet haavoistaan ja jakaneet ne hetket, jolloin ei ole pystynyt, osannut tai kehdannut. Naiset ovat ihmisiä, ja ihminen kärsii ja häpeää.

Joskus ihmisen on syytäkin hävetä.

Jos olisimme vapaita, osaisimme erottaa ne hetket nykyistä paremmin. Meillä olisi väkivallaton yhteiskunta, jossa kukin saisi kukoistaa ja kehittyä omanlaisenaan. Sukupuolinormit olisi purettu, köyhyys ja siitä kumpuava taloudellinen riippuvuus poistettu.

Hengenviljelyä arvostettaisiin sen kaikissa muodoissa, eikä meidän tarvitsisi oppia jyräämään ketään, jotta emme joutuisi kenenkään kynnysmatoksi.

Kirjoittaja on kirjailija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide