Kannattaa tehdä asioita, joista on iloa

Erilaisia harrastuksia voi kokeilla myös yksin. Samalla voi löytää ystävän.

26.1. 2:00

Helsingin Sanomissa on keskusteltu yksinäisyydestä. Haluan tuoda oman ajatukseni keskusteluun. Suomen ilmasto on haastava – vietämme paljon aikaa sisätiloissa, ja monia ihmiskontakteja on korvattu koneilla. On selvää, että ihmisiin tutustuminen on hankalampaa kuin niissä maissa, joissa ympäri vuoden voi viettää aikaa ulkona ja kulttuuri on muutenkin yhteisöllisempää kuin meillä.

Suomessa asuu lukuisia eri syistä maahan tulleita, joilla yksinäisyys on myös ongelma. Osalla tulijoista on perhe, osa asuu yksin, mutta yhteistä on, että he kaikki kaipaavat ystäviä – myös suomalaisia, jotka voisivat opettaa suomen kieltä ja kulttuuria. Ulkomaalaistaustaisiin voi tutustua eri harrastusten, järjestöjen, kielipiirien ja ystävyysohjelmien kautta. Omaa kielitaitoa ei kannata jännittää, sillä kielitaito kohenee kieltä käyttämällä. On myös rikkaus tuntea eri-ikäisiä ihmisiä.

Elämässä kannattaa tehdä asioita, jotka tuottavat iloa. Joillekin se on neulominen, toisille kuorolaulu, kolmansille avantouinti. Erilaisia harrastuksia kannattaa olla valmis kokeilemaan myös yksin. Jos käy hyvä tuuri, löydät jonkun, joka jakaa samat mielenkiinnon kohteet, tutustutte ja kaveruus syventyy ystävyydeksi. Myös kohtaamiset tuttujen kanssa tuovat iloa elämään, vaikka kaikista suhteista ei tulisikaan elinikäisiä.

Olisiko pahimpien pandemiavuosien jälkeen aika etsiä uusia ystäviä sellaisista paikoista, joita ei ehkä vielä ole ajatellut?

Satu Nurmi

Turku

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide