Kasvintuotanto on sekä kasvi- että eläinperäisen ravintomme perusta. Osa sadosta käytetään ravinnoksi suoraan, osa syötetään rehuna kotieläimille. Kestävyyden ja muutosjoustavuuden kannalta on hyödyllistä hajauttaa kasvintuotantoa monipuolisemman lajivalikoiman varaan. Kasvukausien olosuhteiden ja tuholaispaineen vaihdellessa yksi laji voi menestyä, vaikka toisen sato kärsii tai tuhoutuu. Koko ruokajärjestelmä on silloin vastustuskykyisempi häiriöille.
Puskurivaikutusta saadaan myös hyödyntämällä tehokkaammin kasvilajien sisäistä perinnöllistä vaihtelua. Kasvit sopeutuvat muutoksiin evoluution tai kasvinjalostajan valinnan tuloksena, mutta se edellyttää, että lajin perimän geneettistä vaihtelua on olemassa. Siksi onkin kriittisen tärkeää säilyttää se viljelykasvien monimuotoisuus, joka meillä vielä on.
Viljelykasvien geneettistä monimuotoisuutta on kerätty ja talletettu geenipankkeihin. Aineistot sisältävät esimerkiksi maatiaislajikkeita, viljelystä poistuneita vanhoja kauppalajikkeita ja tutkimus- ja jalostusaineistoja. Myös viljelykasvien luonnonvaraiset sukulaislajit voivat toimia tärkeänä geenivarantona. Geenipankit tekevät erittäin arvokasta työtä ylläpitäessään geenivaroja ja järjestäessään niiden saatavuutta ruokaturvaa vahvistaviin käyttötarkoituksiin.
Viljelykasvien geenivarojen saatavuutta ja niistä saatavien hyötyjen oikeudenmukaista jakoa määrittää vuonna 2004 voimaan tullut Yhdistyneiden kansakuntien maatalousjärjestön FAO:n alainen kansainvälinen kasvigeenivarasopimus IT-Treaty. Sopimus on nyt tärkeämpi kuin koskaan, sillä se sisältää monenvälisen järjestelmän, joka helpottaa siemenerien saatavuutta tutkimus-, opetus- ja jalostuskäyttöön.
”Yksi laji voi menestyä, vaikka toisen sato kärsii tai tuhoutuu.
Järjestelmä takaa sen, että talletettua aineistoa myös jaetaan. Parikymmenvuotisen sopimuksen olemassaoloaikana sen alla onkin tehty yli kuusi miljoonaa siemenerän siirtoa. Näin ravinnontuotannon perustana olevien lajien geenivarat ovat maailmanlaajuisesti käytettävissä ravinnontuotannon varmistamiseksi tehtävään työhön.
Kasvigeenivarasopimuksen piirissä käydään keskustelua muun muassa sopimuksen alaisen lajilistan laajentamistarpeista, oikeudenmukaisen hyötyjenjaon paremmasta toteutumisesta, viljelijöiden tärkeästä roolista sekä geenivaroihin liittyvän dna-sekvenssitiedon sisältymisestä sopimuksen piiriin.
Viljelykasvien geenivarat ovat osa kasvien biodiversiteettiä. Myös ennen joulua Montrealissa aikaansaatu sopimus luonnon monimuotoisuudesta huomioi geenivarojen säilyttämisen.
Meidät ruokkivien viljelykasvien geenivarojen suojelu, jakaminen ja kestävä käyttö vähentää osaltaan maailman eliöstön biodiversiteetin vähenemistä ja edistää siten YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Elina Kiviharju
erikoistutkija, Luonnonvarakeskus
kansallisen kasvigeenivaraohjelman koordinaattori
Kirsi Heinonen
maatalousneuvos, maa- ja metsätalousministeriö
geenivaraneuvottelukunnan puheenjohtaja
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.