Suomen laajasti markkinoituna strategiana on esiintyä ilmastonmuutoksen torjunnan kansainvälisenä suunnannäyttäjänä. Tämän yhteyteen sopii huonosti tuore havainto siitä, etteivät Suomen kasvihuonekaasupäästöt ole vähentyneet vuodesta 1990. Keskeinen syy on jyrkkä pudotus maankäyttö- ja metsäsektorin hiilinieluissa, joka on seurausta suurista hakkuista ja siitä, että yli 50 prosenttia korjatusta metsäbiomassasta poltetaan energiana, jolloin hiili vapautuu nopeasti ilmakehään.
Suomen EU-sitoumukset ja vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoitteet edellyttävät nopeaa korjausliikettä. On kuitenkin epäselvää, miten tämä tulisi toteuttaa.
Metsäteollisuuden strategiana on Suomessa ja Ruotsissa korostaa tuotantonsa korvaavan paljon päästöjä aiheuttavia fossiilisia polttoaineita ja materiaaleja (sementtiä, terästä). Tämän nojalla alan normaalia toimintaa kehutaan merkittävänä ilmastotekona ja sanotaan tuotannon kasvattamisen nykytasosta olevan parasta ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tätä strategiaa tarjotaan koko Suomen metsäpolitiikan perustaksi. Ennen kuin näin tehdään olisi kuitenkin ymmärrettävä, mitä strategian toteuttaminen tarkoittaa.
Metsäteollisuudelle huomion kiinnittäminen pelkästään korvaushyötyihin olisi lottovoitto, mutta koko kansantalouden kannalta kyseessä on kuitenkin miltei silmänkääntötemppu.
”Korvaushyötyjen korostaminen ei edusta vastuullista metsäpolitiikkaa.
Metsäalan rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa syntyy korvaushyötyjen lisäksi metsissä ja puutuotteissa olevista hiilivarastoista. Korvausvaikutukset ovat tulleet ja tulevat koko ajan automaattisesti huomioiduksi normaalien markkinavaikutusten seurauksena, ja tämä välittyy kasvavana kysyntänä ja hakkuina sekä korkeina hintoina ja voittoina. Tätä vahvistaa kilpailevien alojen osallistuminen EU:n päästökauppaan, samalla kun metsäteollisuus hyötyy windfall-tuottoihin verrattavista eduista.
Metsien hiilivarastojen kasvattaminen olisi kiistatta kustannustehokas keino nettopäästöjen vähentämisessä, mutta se vaarantuu ja tulee teollisuuden strategiassa kokonaan sivuutetuksi. Näin siitä huolimatta, että nykyisillä EU:n päästökaupan hinnoilla arvioituna Suomen metsien arvo on selvästi korkeampi hiilinieluina ja -varastoina kuin teollisuuden raaka-aineena.
Kustannustehokkuus edellyttää metsien ja metsämaan hiilivarastojen kasvattamista viivästyttämällä ja keventämällä harvennuksia ja pidentämällä kiertoaikoja. Tämä alentaisi päästöjä selvästi halvemmalla kuin päästökaupassa mukana olevilla talouden sektoreilla. Käytännön toteutus voi perustua Metso-tyyppiseen tarjouskilpailuun, jossa metsänomistajille korvattaisiin metsänhoidon muutoksista aiheutuvat tappiot.
Ilmastonmuutoksen riskit ovat Suomessa metsäteollisuudelle suuremmat kuin millekään muulle talouden sektorille. Voitontavoittelu kuuluu markkinatalouteen, mutta pelkästään korvaushyötyjen korostaminen on lyhytnäköistä ja tehotonta eikä edusta vastuullista metsäpolitiikkaa.
metsäekonomian ja -politiikan professori
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.