Viittaan Johan Rockströmin haastatteluun (HS 4.2.). Maailman merkittävimpien ongelmien todettiin siinä jäävän päivänpolttavien uutisten varjoon, ja Suomen katsottiin olevan sopiva maa ”majakaksi maailmalle” – uuden ympäristöajattelun esimerkkimaaksi. Kannatan. Näitä tärkeitä asioita painotettiin viittaamalla ”yhdeksän planetaarisen rajan” luetteloon. Rajat torjuvat erilaisia ympäristövaurioita.
Mainitut vauriot on nähtävä oireina ylikansoituksesta. Sata vuotta sitten maailman väkiluku oli kaksi miljardia henkeä, eikä yksikään noista ”rajoista” ollut vielä ajankohtainen. Nykyväestö on nelinkertainen tuohon verrattuna ja uhkaa tällä vuosisadalla kasvaa 11 miljardiin. Silti kannetaan huolta väestönkasvun riittävyydestä, ei liikaväestöstä.
Maailman luonnonsäätiön (WWF) analyysin perusteella maailman väkimäärä on nyt kaksinkertainen maksimiarvoon ja nelinkertainen ihannearvoon verrattuna. ”Planetaaristen rajojen” rikkoutuminen riippuu keskeisesti juuri maailman väkiluvusta. Terveydenhoidon analogiaa soveltaen: tutkittavana pitää olla tauti eikä vain oireet. Puhuminen vain oireista on tuuleen huutamista. Liikaväestö on tauti, jokainen ”planetaarisista rajoista” taudin oire.
Liikaväestön ongelma on ratkaistava tällä vuosisadalla. On tehtävä maailmanlaajuinen esitys itse taudin, ei vain oireiden parantamisesta. Oletan, että yhden lapsen politiikkaa pidetään liian ankarana keinona. Kahden lapsen politiikalla taas väkiluvun pienentäminen 11 miljardista kahteen miljardiin kestää noin 600 vuotta. Se ajanjakso tuhoaa planeettamme. Aiheesta on alettava puhua aristelematta ja jotain parempaa on keksittävä.
Ylikansoituksesta ei ehkä puhuta kahdesta syystä. Perhetasolla kysymys on arkaluontoinen, ja valtiollisella tasolla talouskasvu hyötyy lyhyellä tähtäyksellä suuresta väkiluvusta. Molemmat syyt taisivat olla taustalla Kairon väestö- ja kehityskonferenssissa vuonna 1996, kun sovittiin, että vapaaehtoinen perhesuunnittelu on perustava ihmisoikeus. Tämän – sinänsä kauniin periaatteen – tiukka seuraaminen johtaa vaikenemiseen planeettamme perusongelmasta. Eikä talouskasvu ole itseisarvo, korkeintaan välinearvo.
Väistelevä ilmapiiri on vahingollinen. Viivyttelyn vuodet eivät ratkaise ongelmaa, vaan vaikeuttavat välttämätöntä ratkaisua. On vastuutonta jättää kysymystä tulevien polvien hartioille.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
