Koulukeskustelussa esiintyy yhä kärkevämpiä vaateita ja iskulauseita koulun kunnianpalautuksesta ja tarpeesta ymmärtää, että nyt olisi osattava palata takaisin vanhaan hyvään aikaan.
Mielestäni olisi syytä avata keskustelua enemmän myös siihen, mitä konkreettista tämä ”vanha hyvä aika” oikeastaan olisi. Haluttaisiinko palata kansakouluun karttakepin, nolaamisen ja nurkkaan laittamisen aikaan vaiko ehkä 1990-luvulle, josta kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanut Iida Rauma teoksessaan Hävitys: Tapauskertomus kirjoittaa?
Edesmennyt isäni on oiva esimerkki ensimmäisestä vaihtoehdosta. Karttakepin iskuista ja nurkassa nolaamisesta huolimatta hän ei koskaan saanut kansakoulua suoritettua. Siitä huolimatta tai ehkä sen vuoksi hän oli yksi viisaimmista, kenet olen koskaan saanut tavata.
Itse olen taas oiva esimerkki 1990-luvun ihanteesta. Olin mallioppilas kympin todistuksilla. Tilastoissa näytin erittäin hyvältä. Siitä huolimatta tai ehkä sen vuoksi Iida Rauman Hävitys voisi olla myös minun tapauskertomukseni.
Koulu on enemmän kuin osiensa summa. Keskusteluun mukaan on otettava koko kakku eikä vain kirsikoita sen päältä. Tämänhetkisen keskustelun populistinen tyyli alkaa olla jo uhka koulujen työrauhalle.
Anna Peltola
erityisluokanopettaja, Lempäälä
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.