Olen sosionomi, ja yli kolmenkymmenen vuoden työkokemuksestani merkittävän osan olen työskennellyt sosiaalisen asuttamisen – tukiasuminen ynnä muun – parissa. Joitain vuosia sitten myin omistusasuntoni ja muutin vuokralle Itä-Helsingissä sijaitsevaan asuntoon asunnottomuustyön asiantuntijakonsernille, joka on myös Suomen suurimpia vuokranantajia. Tästä sain uuden ja tuoreen näkökulman paitsi yksilön sosiaaliseen määrittelyyn pienyhteisöissä myös urbaaniin rappeutumiseen ilmiönä.
Edullisimmista kaupunginosista, kuten paikoin Itä-Helsingistä, ostetaan paljon asuntoja juuri sosiaalisen asuttamisen tarpeisiin. Tällöin tietyt asunnot leimautuvat helposti taloyhtiöissä ongelmien tyyssijoiksi, joihin muuttavia uusiakin asukkaita katsotaan helposti edellisten vuokralaisten edesottamuksilla värittyneiden lasien läpi. Tähän voi onneksi omalla toiminnalla melko hyvin vaikuttaa, ja nyt kolmen vuoden jälkeen suurin osa taloyhtiön osakkaistakin jo vastaa tervehdyksiini.
Runsas vuosi sitten naapurirapun samassa kerroksessa minun asuntoni kanssa sijaitsevaan erään järjestön tukiasuntoon ilmestyi luteita. Järjestöstä ilmoitettiin reaaliaikaisesti isännöitsijälle, mutta vuokralaiselta saamieni tietojen mukaan ludeongelmaa ei syystä tai toisesta saatu kuriin. Muutama viikko sitten löysin ensimmäisen luteen omasta asunnostani. Tiesin kokemuksesta huoltoyhtiömme ”hitaat kiireet”, ja koska minulla on työni kautta hyvät yhteydet tuholaistorjuntaa tekeviin yrityksiin, tilasin heti tuholaistorjunnan omalla kustannuksellani.
”Tietyt asunnot leimautuvat helposti taloyhtiöissä ongelmien tyyssijoiksi.
Kerroin torjujalle taloyhtiön aiemmasta ludeongelmasta, jonka isännöitsijä kuitenkin kielsi torjujan hänelle soittaessa ja kysyessä torjunnan suunnitteluun vaikuttavia lisätietoja. Ilmoitin myös itse heti tilanteesta isännöitsijälle ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle sähköpostilla, jossa ilmaisin olevani tietoinen naapurirapun ongelmasta, sen epäonnistuneesta hoitamisesta ja isännöitsijän tuholaistorjujalle laskettelemasta luikurista. Eipä siis ehkä ihme, etten ole tämän tekstin kirjoitushetkeen mennessä saanut kummaltakaan mitään vastausta.
Käyttämäni kokeneen tuholaistorjujan mukaan on ilmeistä, että nyt heti kahden tehokkaan myrkytyksen jälkeen asunnossani uudelleen näkyneet luteet ovat tulleet sinne muualta ja että ludeongelma leviää edelleen koskettaen luonnollisesti aivan kohdetta valikoimatta myös taloyhtiön osakkaita. Tässä tapauksessa kiinteistönhuollon ammattilaisten ”tukiasuntoihmisiä” kohtaan osoittama välinpitämättömyys ja ylimielisyys ovat yhtenä tekijänä yhtälössä, jonka tuloksena on ilmiö, jota sanojasta ja tämän tarkoitusperistä riippuen kutsutaan muun muassa slummiutumiseksi, urbaaniksi rappeutumiseksi tai sosiaaliseksi eriarvoistumiseksi.
Näin ei tarvitsisi olla, jos kohtaisimme toisemme ihmisinä riippumatta siitä, paljonko pystymme nostamaan penkistä tai pankista.
Lutikkalinnan sosiaalisetä
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.