Metsien hiilensidonta on kutistunut aikaisemmasta, ja tärkeä syy tähän ovat kasvaneet hakkuumäärät.
Viime viikolla HS:n vetämässä luonto- ja ilmastotentissä Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden puheenjohtajat pitivät nykyisiä hakkuumääriä kestämättöminä, kokoomuksen, perussuomalaisten, keskustan, kristillisdemokraattien ja Rkp:n edustajat kestävinä.
Puolueita kuitenkin yhdisti toive, että metsäteollisuus nostaisi jalostusastettaan. Teollisuuden pitäisi saada käyttämästään puusta enemmän arvonlisää, siis rahaa. Näin metsät riittäisivät paremmin myös luonnon monimuotoisuuden kodiksi ja ilmastonmuutosta hillitseviksi hiilinieluiksi.
Puhe kaikenlaisista metsäteollisuuden uusista tuotteista ja innovaatioista on saattanut hämärtää sen, että todellisuudessa metsäteollisuus on kulkenut päinvastaiseen suuntaan.
Käytettyä puukuutiometriä kohden arvonlisäys on enää alle puolet 1990- ja 2000-lukujen taitteen huippuvuosista.
Suomi oli 30 vuotta sitten paperin suurvalta. Suomalaisyhtiöt olivat valinneet kirjoitus- ja painopapereihin erikoistumisen. 1990-luvulle tultaessa Suomi oli maailman merkittävin paino-ja kirjoituspaperien viejä.
Hienopaperi on korkean jalostusasteen tuote, ja mitä kiiltävämpää painopaperia tehdään, sitä enemmän mukana on muitakin raaka-aineita kuin sellua.
2000-luku toi kuitenkin mukanaan useita paperikoneiden ja kokonaisten tehtaidenkin sulkemisia. Paino- ja kirjoituspaperin kysyntä Euroopassa alkoi kutistua.
Paperi ja kartonki ovat yhä vientiveturit, mutta vientisellu on kasvattanut osuuttaan. Sitä markkinoilla kysytään, ja siitä on saanut hyvän hinnan. Tämä näkyy tilastoissa puukuutiota kohti saadun arvonlisän laskuna.
Suomen luonnonvarakeskus Luke julkaisi kolmisen viikkoa sitten hahmotelman siitä, miten metsäteollisuuden arvonlisä saataisiin kaksinkertaistettua. Tavoite ei ole Luken keksimä, vaan se on linjattu kansalliseen biotalousstrategiaan.
Ensisilmäyksellä homma näyttää ihan tehtävissä olevalta. Mutta mitä enemmän yksityiskohtia tutkii, sitä vaikeammaksi tehtävä muuttuu.
Metsäala voidaan jakaa kolmeen haaraan: metsätalouteen (puuston kasvatus ja puunkorjuu), puutuoteteollisuuteen (sahatavara ja puulevyt) ja kuituteollisuuteen (sellu, paperi ja kartonki).
Puutuoteteollisuuden arvonlisä pitäisi kaksinkertaistaa. Se tarkoittaisi esimerkiksi, että sahanpurua hyödynnettäisiin muuhunkin kuin polttoon ja että Suomessa valmistettaisiin enemmän clt-levyjä eli ristiinliimattuja puulevyelementtejä rakennuksiin.
Luken laskelman mukaan puolet kuusi- ja mäntysahatavarasta pitäisi käyttää clt-tuotantoon Suomessa.
Siinä mielessä näyttää lupaavalta, että maailman suurin clt-elementtien valmistaja on suomalainen Stora Enso. Ikävämpi puoli on se, että Stora Enso valmistaa clt-elementit Itävallassa, Tšekissä ja Ruotsissa. Arvonlisä syntyy siis näissä maissa, ei Suomessa.
Suomen puurakentamisessa käytettävät clt-levyt tulevat usein Itävallasta, eivät kotimaasta. Suomessa clt-levyjä valmistavat Crosslam Kuhmo, Hoisko ja CLT Plant, mutta niiden tuotanto on pikkuruista,
Muutenkin hyppäys saha- ja levytavaran arvonlisässä olisi jotain historiallista, sillä 1960-luvulta lähtien puutuoteteollisuuden arvonlisäys käytettyjä puukuutioita kohti on pysytellyt samalla tasapaksulla tasollaan.
Koska metsätalouden ja puunkorjuun puolella arvonlisää ei oikein voi kasvattaa, se tarkoittaa, että kuituteollisuus joutuisi kolminkertaistamaan arvonlisänsä.
Sellun valmistuksesta jää yli ligniiniä. Se on on muuttunut jätteestä energianlähteeksi ja on nyt luomassa nahkaansa arvokkaaksi raaka-aineeksi, jota voidaan käyttää vaikkapa akkumateriaaliksi.Luken laskelmassa ligniinistä viidennes pitäisi jalostaa betonin notkistimeksi. Ei kovin hightechiä, mutta parempi sekin kuin nykyinen tapa polttaa ligniini lämmöksi ja sähköksi.
Lisäksi yli puolet kartongeista pitäisi valmistaa kalliimpina laatutuotteina, sellaisina, jotka voisivat korvata myös muovipakkauksia ja joiden hinta olisi puolitoistakertainen peruskartonkiin verrattuna.
”Arvonlisäys on enää alle puolet huippuvuosista.
Sitten on vielä menestystuote sellu. Nykyinen vienti supistuisi alle kolmannekseen, sillä peräti 70 prosenttia vientisellusta pitäisi jalostaa Suomessa tekstiilikuiduksi.
Erilaisia aihioita Suomessa on jo. Eri jalostustekniikoilla ja eri raaka-aineista tekstiilikuituja kehittelevät esimerkiksi Metsä Sping (Kuura) ja Ioncell. Mutta aihiot pitäisi onnistua kasvattamaan isoksi liiketoiminnaksi. Se ei kilpaillulla tekstiilimarkkinalla ole helppoa.
Pitää myös muistaa, että omalla tavallaan tekstiilikuitukin on vasta raaka-aine. Vielä enemmän arvonlisää jäisi Suomeen, jos tekstiilikuidusta tehtäisiin lankaa tai edelleen kangasta – vaatteista nyt puhumattakaan.
kaikki nämä valtavilta kuulostavat muutokset perustuvat siihen, että hakkuut pysyisivät nykyisissä määrissä. Metsien säästäminen luonnon ja ilmaston vuoksi tarkoittaisi vielä suurempia ponnisteluja arvonlisän kaksinkertaistamiseksi.
Hakkuiden vähentäminen nykytasosta viidenneksellä tarkoittaisi, että kaikki vientisellu pitäisi saada ohjattua tekstiilikuidun valmistamiseen. Silloin maailman tekstiilikuidusta noin kolme prosenttia tulisi Suomesta.
Pitää muistaa, että Luke on tehnyt laskuharjoituksensa lähinnä kahdella uudella tuotteella, betonin notkistimella ja tekstiilikuidulla, koska niistä on tarpeeksi tietoja saatavilla. Toki mukana ovat myös clt-elementit ja kalliimpi kartonki.
Metsäteollisuus kehittelee puuraaka-aineesta paljon muutakin, ligniinistä esimerkiksi akkumateriaalia. Puutuotepuoli tekee jo nyt useita korkean arvonlisän tuotteita, esimerkiksi koivuvaneria ja viilupuuta.
Ovat voittavat tuotteet lopulta mitä tahansa, muutos vaatisi metsäteollisuudelta valtavia investointeja. Luken arvion mukaan kyse on noin 20 miljardin euron investointitarpeesta.
Kirjoittaja on HS:n ympäristötuottaja.