Helsingin Sanomat kirjoitti (15.2.) voimistelijoiden kokemuksista, jotka kävivät ilmi Voimisteluliiton Taloustutkimukselta tilaamasta kyselytutkimuksesta. Juttu nosti esiin muun muassa syrjinnän lisääntymisen. Kyselyn alhainen vastausprosentti ei luo kokonaiskuvaa tilanteesta, mutta nostaa esiin ongelmakohtia, joihin lajin piirissä toimivien olisi syytä reagoida. Esteettisissä lajeissa kiusaaminen, syrjintä ja (henkinen) väkivalta ovat valitettavasti yhä arkipäivää. Ymmärrän, että SM- ja MM-tasoilla kilpailevien tavoitteet ovat korkealla ja niihin pyritään. Valitettavan usein tämä tapahtuu keinoja kaihtamatta.
Valmentajilla ja ohjaajilla on suuri vastuu valmennettaviensa kehityksestä ja hyvinvoinnista. Väärien työkalujen ja metodien käyttö saattaa aiheuttaa kauaskantoisia seurauksia, joista valmennettavat kärsivät pahimmillaan loppuelämänsä ajan. Toivoisinkin, että Voimisteluliitto antaisi enemmän koulutusta ja tukea nuorille ohjaajille, jotka pääsevät ensimmäistä kertaa työskentelemään valmennettavien kanssa.
Tällä hetkellä vastuu on sysätty pitkälti ohjaajille itselleen sekä välillisesti valmentajille ja seuroille. Itsereflektio – jonka Voimisteluliitto mainitsee keskeisenä kehittymisen välineenä – on toki erinomainen työkalu valmentajana ja ohjaajana kehittymiseen, mutta jos siihen ei kykene, kärsijöinä ovat harrastavat lapset ja nuoret.
Joukkuevoimistelussa olen kokenut ja todistanut voimistelijoiden punnituksia ja ulkonäön kommentointia, valmentajien ja ohjaajien raivonpurkauksia, huutamista, haukkumista, nöyryyttämistä sekä syrjintää. Punnituksia voidaan toki yrittää perustella ylipainon vaikutuksella nivelten rasittumiseen ja toisaalta alipainoa koskevalla huolella. Valmentajani ei vain koskaan kommentoinut vakavaa alipainoani mitenkään, mutta toisen tytön normaalipainoa kuitenkin tarkkailtiin silmä kovana.
Mielestäni ei ole tervettä, että saman ryhmän 10-vuotiaat lapset pannaan kisaamaan toisiaan vastaan paikasta kilpajoukkueessa. Veren maku suussa saa toki kilpailla, mutta paljon tärkeämpää olisi joukkuehengen ja myönteisen ja turvallisen harjoitteluympäristön luominen. Yksilöiden nostaminen silmätikuksi ja muiden arvosteluun kannustaminen eivät tähän lukeudu.
Entinen valmentajani on joutunut vaihtamaan seuraa näkemystensä jouduttua törmäyskurssille seuran johdon kanssa. Lisäksi vanhempamme ovat usein istuneet palavereissa epäeettisten valmennusmetodien käytön vuoksi. Mielestäni näiden olisi pitänyt olla merkki Voimisteluliitolle puuttua asiaan. Mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
Lopetettuani joukkuevoimistelun minulta meni kolme vuotta kasvun ja kehityksen häiriöiden korjautumiseen. Henkisiä arpia kannan lopun elämääni.
Entinen joukkuevoimistelija
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.