Kaikki olisi voinut mennä toisin.
Jos Venäjän sotakone olisi ollut paremmassa kunnossa, Ukrainan puolustus olisi horjunut ja Eurooppa ja Yhdysvallat olisivat epäröineet, Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi ehkä voinut menestyä mielipuolisessa sodassa, jonka hän aloitti torstaiaamuna 24. helmikuuta 2022.
Ja silloin meidän Eurooppamme näyttäisi tänään hyvin erilaiselta.
Venäjän erikoisjoukot olisivat joko tappaneet Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tai hänet olisi viety vangiksi Siperiaan jonkinlaisen näytösoikeudenkäynnin jälkeen. Tai ehkä hän olisi johtanut pakolaishallitusta Varsovassa tai Vilnassa.
Butšassa, Irpinissä ja muilla Venäjän valtaamilla alueilla olemme nähneet, miten Putinin vaatimat ”denatsifikaatio” ja ”demilitarisaatio” ovat sujuneet. Ihmisiä tapettiin, jos heidän nimensä olivat ennen hyökkäystä laadituilla listoilla. Jos sama meno olisi laajentunut kaikkialle Ukrainaan, teloitettuja olisi luultavasti ollut kymmeniätuhansia.
Venäläistäminen olisi ollut brutaalia. Sen näemme miehitetyillä alueilla. Kirjastot tyhjennettiin. Ukrainan kieli kiellettiin. Monet lapset erotettiin vanhemmistaan ja lähetettiin Venäjälle uudelleenkoulutukseen. Sorto sulki suut.
Jonkinlainen nukkehallitus olisi ehkä perustettu. Entinen presidentti Viktor Janukovytš olisi ehkä kaivettu esiin allekirjoittamaan jokin paperi. Mutta pian nukkevaltiokin olisi kadonnut, ja Ukraina olisi hajotettu ja korvattu joukolla Venäjän liittovaltioon kuuluvia alueita. Niinhän se meni 1800-luvun suurvenäläisessä imperiumissa. Siinä ei sallittu mitään Ukrainaa. Putin on suoraan sanonut tähtäävänsä siihen.
Kaikeksi onneksi tämä on toistaiseksi kyetty estämään.
Venäjän armeija epäonnistui, Ukrainan vastarinta on ollut sankarillista, ja länsimaat kokosivat voimansa puolustamaan Ukrainaa, kansainvälistä oikeutta ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Tällä hetkellä paljon riippuu siitä, kuinka kykenemme jatkamaan poliittista, taloudellista ja sotilaallista apuamme Ukrainan taistelulle Venäjää vastaan.
Apu pitää kohdistaa huomista ajatellen. Ukrainan pitää rakentaa modernit puolustusvoimat, jotka voivat suojella maata tulevaisuudessa. Ukrainan valtio tarvitsee välittömästi taloudellista apua selviytyäkseen perustoiminnoistaan, ja maan jälleenrakennus tulee vaatimaan suunnattomia voimavaroja. Mutta pohjimmiltaan nämä ovat länsimaille pieniä investointeja suhteessa siihen, mitä on pelissä.
”Ukrainan on oltava vapaa ja vakaa.
Ukrainan on oltava vapaa ja vakaa, jotta Eurooppa voisi olla vapaa ja vakaa tulevina vuosikymmeninä. Jos Venäjän sotavoima nujertaa ja pyyhkii Ukrainan kartalta, ennemmin tai myöhemmin tulee myös muiden maiden ja alueiden vuoro.
Juuri nyt tärkeintä on voittaa sota tavalla tai toisella. Mutta sen jälkeen pitää voittaa rauha – ja se voi olla vähintään yhtä vaikeaa.
Putinin mielettömän sodan jälkeen itäisen Euroopan rauhaan vaaditaan kaksi asiaa. Ensimmäinen niistä on Venäjän hallinnon vaihtuminen.
Putin on tehnyt selväksi, että hänelle kyseessä on sota elämästä tai kuolemasta, josta riippuu hänen paikkansa Venäjän historiassa. Hän pelkää naapurimaiden – eikä vähiten Ukrainan – niin kutsuttuja värivallankumouksia, jotka voisivat uhata hänen autoritaarista valtaansa. Hänen täytyy näyttää pystyvänsä samaan kuin Iivana Julma, Pietari Suuri ja Katariina II.
Meidän täytyy ymmärtää, ettei rauhaa saada niin kauan kuin Putin on vallassa.
Ennemmin tai myöhemmin kaikki romahtaa, ja ennemmin tai myöhemmin Putin lähtee Kremlistä tavalla tai toisella. Yhä useammat Venäjän johdossa ja sen ympärillä näkevät, että sen pitäisi tapahtua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Mutta hallinnon vaihtuminen Venäjällä on pohjimmiltaan Venäjän asia. Meidän toimillamme ei ole tässä asiassa merkitystä. Voimme kuitenkin sanoa selvästi, että meille Venäjä on olemassa Putinin jälkeen, ja me ilman muuta tähtäämme rauhanomaisiin, vakaisiin ja toivottavasti hyviin suhteisiin tulevan Venäjän kanssa.
Rauhan toinen edellytys on, että integroimme Ukrainan täysin ja kokonaan eurooppalaisiin ja atlanttisiin rakenteisiimme, eniten EU:hun. Hallinnon vaihtuminen Venäjällä ei ole meidän käsissämme, tämä on.
Tie EU-jäsenyyteen ei ole lyhyt eikä helppo. Suomi ja Ruotsi selviytyivät neuvotteluistaan alle kolmessa vuodessa, mutta ne olivat jo valmiiksi sisämarkkinoilla. Sitä paitsi EU on kehittynyt merkittävästi vuodesta 1995, jolloin maamme liittyivät unioniin.
Ukraina on liikkunut osan matkasta vuonna 2014 solmitun DCFTA-sopimuksen avulla. Sillä on myös mahdollisuus vaikuttaa aikatauluun omalla uudistustyöllään. Vie kuitenkin paljon aikaa rakentaa toimiva itsenäinen oikeuslaitos, jonka keskeinen tehtävä on korruption torjunta.
Ukrainan jäsenyys muuttaa niin Ukrainaa kuin EU:takin. Tärkeitä EU-rakenteita joudutaan luultavasti uudistamaan, ja se aiheuttaa ristiriitoja. Ukrainaan uppoaa suurten rakenne- ja maatalousohjelmien varoja, mikä luo sekin painetta muutoksiin.
Ja sitten tulee Nato – tavalla tai toisella Ukrainan turvallisuus tulee ankkuroida transatlanttiseen yhteistyöhön.
Ukrainan sankarillinen vastarinta ja länsimaiden poliittinen voima pysäyttivät Putinin suunnitelmat kuluneen vuoden aikana. Eurooppa on muuttunut perin pohjin. Vie vuosikausia, ehkä vuosikymmeniä, ennen kuin löydämme tien uuteen rauhaan.
Uusi hallinto Venäjällä ja Ukraina täysin ja kokonaan EU:ssa, siinä ovat uuden eurooppalaisen rauhan ratkaisevat edellytykset.
Carl Bildt
Kirjoittaja on Ruotsin entinen pääministeri.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.