Eteläsiperilaisessa Barnaulissa sijaitseva tuomioistuin passitti viime viikolla Marija Ponomarenkon kuudeksi vuodeksi vankilaan. Tuomioistuimen mukaan hän oli levittänyt Venäjän asevoimista ”tietoisesti vääriä tietoja”, mikä on nykyään rikoslain mukaan rangaistavaa.
Mitä Ponomarenko sitten oli tehnyt? Hän oli kertonut, kuinka Venäjä viime keväänä pommitti Mariupolissa siviilien pommisuojana käyttämää teatteria. Pommitus oli Venäjän hyökkäyssodan siinä vaiheessa tuhoisin siviileihin kohdistunut isku.
Venäjällä toden puhumisesta voi kuitenkin joutua nyt maksamaan kovan hinnan.
Perjantaina tulee vuosi siitä, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan ja muutti vuonna 2014 aloittamansa näännytyssodan täysimittaiseksi sodaksi.
Hyökkäys on ollut katastrofi ukrainalaisille, vaikka heidän urhea puolustustaistelunsa onkin estänyt kaikkein pahimman vaihtoehdon eli koko maan joutumisen Venäjän murhaavan miehityksen alle. Mutta näin vuoden jälkeen on hyvä katsoa myös, mitä sota on tarkoittanut Venäjälle.
Hyökkäyksen myötä Vladimir Putin muovasi maansa lopulta näyttämään sellaiselta kuin voimaviranomaiset olivat jo kauan halunneet. Venäjä oli tietenkin ollut koko Putinin valtakauden ajan autoritaarinen kiihtyvään tahtiin, mutta selvästi totalitaristisista piirteistään huolimatta ei totalitaarinen. Suunta oli toki selvä, mutta nyt otettiin loput askeleet.
”Koneisto on läpeensä kyyninen.
Pieninä vapauden saarekkeina toimineet järjestöt ja ryhmät on pakotettu lakkauttamanaan toimintansa. Museoiden ja teattereiden johtajia on vaihdettu. Opposition johtohahmot ovat vankilassa. Totuus on kriminalisoitu, viranomaiset jahtaavat jopa ihmisten Facebook-postauksia. Kontrolli on niin tiukkaa, ettei edes hallintoa tukevia spontaaneja mielenilmauksia sallita.
Samalla yhteiskuntaa alettiin mobilisoida, mikä näkyy päiväkotien ja koulujen lisäksi joukkokokouksissa. Valtava aivovuoto julistettiin ”puhdistautumiseksi”. Propaganda suunnattiin passiiviseen enemmistöön, joka jo valmiiksi epäili lännen haluavan pahaa. Koneisto estää sodan näkymisen arjessa, joten tappiotkaan eivät sureta enemmistöä.
Venäjän johto ei ole ratkaisevasti muuttunut, mutta nyt se on maailmankuvansa kanssa umpikujassa. Koneisto on läpeensä kyyninen ja valmis pahuuteen, mutta kyvytön uudistumaan. Se vain lisää kierroksia.
Sellainen järjestelmä on alamaisilleen kova, kuten Ponomarenko tietää. Mutta ei se naapurinakaan helppo ole.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.