Mamu-97. Näin luki toisen luokan luokkakuvassani. Olin maahanmuuttajien sopeuttamisluokalla, jossa suomea ei juuri oppinut. Opetus keskittyi suomalaiseen kulttuuriin, tapoihin ja siihen, kummalle puolelle näkkäriä voita levitetään. Vasta siirtyessäni tavalliselle luokalle S2-oppilaana, suomen kielen oppimiseen tuli vauhtia – olihan luokallamme puolet oppilaista kantasuomalaisia.
Lähes kolme vuosikymmentä olen kuunnellut, miten tärkeää meidän maahanmuuttajien kotouttaminen on. Jos niin ei tapahdu, olemme yhteiskunnalle lähinnä kuluerä tai ongelma. Tässä valossa vastarinta koulujen tasa-arvoistamista ja segregaation lieventämistä kohtaan tuntuu aivan järjettömältä.
Tätäkin pahemmalta tuntuu, kun lapsista puhutaan ”aineksena” ja heidän niskoilleen yritetään panna kaupunkisuunnittelun ja luokkayhteiskunnan ongelmia. Minä en ollut ainesta. Olin kympin oppilas ja tiesin ilman mediakeskusteluakin aloittavani takamatkalta. Tuosta kumpuava näyttämisen halu on juuri se syy, miksi olen jättänyt niin monet kantasuomalaiset luokkakaverini taakseni alkaen todistuksen keskiarvosta.
Jokainen toisen polven maahanmuuttaja tietää, että kahden kulttuurin välissä kasvamisen haasteena ei suinkaan ole heikko suomen kielen taito pilaamassa kantasuomalaisten oppimista, vaan se, että omien vanhempien kulttuuri ja kieli unohtuvat.
Natalia Salmela
yrittäjä, tietokirjailija, Helsinki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.