Kuusivuotias poika haastoi minut šakkiotteluun. Sillä aikaa, kun mietin omaa siirtoani, lapsi tutkaili pelitoveriaan ja kysyi: ”Kuinka vanha sinä oikein olet?”
Kerroin. ”Kauhean vanha”, oli lapsen reaktio. Nyökyttelin. Poika oli oikeassa: 68 vuotta on kyllä kauhean vanha. Lapsi jatkoi tutkailuaan ja totesi hetken päästä: ”Ja se kyllä näkyy!” Minua nauratti. Näkyyhän se, ja saa näkyä. Olen vanha, eikä minua yhtään häiritse se, että joku kutsuu minua vanhaksi tai vanhukseksi.
Toisin kuin Reijo Koponen, Kati Tienhaara ja Eliisa Puolimatka (HS Mielipide 25.2.), pidän lyhyen ja ytimekkään suomalaisen vanhus-sanan korvaamista kiertoilmaisuilla aivan turhana. Kirjoittajat ehdottivat tilalle sanoja seniori ja ikäihminen. Asiantuntijat puhuvat vanhuksista usein kiertoilmaisulla ikääntyvä. Se vasta typerä onkin. Ikääntyyhän päivän vanha lapsikin.
Vanhus-sanassa ei ole mitään hävettävää. Ongelma on sen sijaan kirjoittajien esiin nostama ikäsyrjintä. On häpeällistä, että kulttuurissamme ei useinkaan anneta vanhojen ihmisten taidoille, kokemuksille ja näkemyksille arvoa. Siitä meidän tulee päästä eroon.
Elina Hatakka
Inkoo
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
