Suomessa työuupumus itsessään ei riitä sairauslomaan eli sairauspäivärahaan. Tämä johtaa siihen, että työuupuneita luokitellaan lääkärissä tietoisesti virheellisesti masennus- ja sopeutumishäiriökoodien alle sairausloman aikaisen toimeentulon turvaamiseksi. Tällä on lukuisia kielteisiä vaikutuksia niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin.
Masennusta kutsutaan uudeksi kansantaudiksi, mutta epäselvää on, kuinka paljon vähemmän masennusdiagnooseja kirjattaisiin, jos työuupumus hyväksyttäisiin perussairaudeksi eikä masennusdiagnooseja kirjoitettaisi vain työssään uupuneen sairausloman toimeentulon takaamiseksi. Kun lääkärit eivät voi luokitella työuupumusta diagnoosiksi, todelliset uupumukseen johtaneet syyt saattavat jäädä ratkaisematta ja oikeat tukemisen keinot jäädä vähiin. Niin kauan kuin työuupumus käsitellään masennuksena, se voidaan nähdä työntekijän omana ongelmana, josta ei tarvitse työpaikalla puhua.
Työuupumusdiagnoosin puuttuessa kirjoitettu masennusdiagnoosi voi johtaa yksilötasolla hankaluuksiin muun muassa vakuutuksia hankkiessa ja adoptioprosessissa. Yhteiskunnan tasolla ongelmallista puolestaan on, että diagnosoinnin epäjohdonmukaisuus estää työuupumuksen aiheuttamien sairauslomien tilastoinnin.
Ruotsissa asia on hoidettu jo 2000-luvun vaihteessa luokittelemalla työuupumus omaksi kansalliseksi F-koodiksi, joka oikeuttaa sairauspäivärahaan. Tämä olisi jo aika tehdä myös Suomessa.
Sara Holappa
Helsinki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
