Kirjallisuus, lukutaito ja lukemisharrastus ovat perustaa, jolle suomalainen kulttuuri ja identiteettimme on rakentunut. Kirjallisuus on äidinkielemme kotipesä, historiallisen muistimme elävä keskus, yhteiskuntamme ytimessä voimaa jauhava Sampo.
Kirjallisuuskenttämme kehittäminen alkoi 1800-luvun puolivälissä kansallisen hengenviljelyn ja sivistystahdon siivittämänä hankkeena, jonka olennaisimpiin tavoitteisiin kuului lukutaidon levittäminen. Se onnistui: suomalaisista tuli lukijoita ja kirjallisuuskansaa.
Kirjallisuutta synnyttävät kirjailijat, kirjoja julkaisevat kustantamot. Lukijoiden ulottuville kirjoja toimittavat kirjakaupat ja muut jakelijat. Kirjastolaitos toi kaikille kirjojen lainaamisen mahdollisuuden. Lukemisen taitoa ja tarvetta ruokkiva ketju piti läpi 1900-luvun.
Digitalisoituminen muutti maailmaa ja painetun kirjan ympärille rakentunutta kirjallisuuskulttuuriamme. Vuosituhannen vaihteessa sähkökirjasta alettiin rakentaa kantoalusta, jolla kirjallisuus siirtyisi digiaikaan.
Suomen markkinoilla sähkökirjasta ei kuitenkaan ollut painetun kirjan haastajaksi tai uuden kasvun veturiksi. Sellainen ilmaantui vuonna 2016, kun ruotsalaiset digikirjapalvelut rantautuivat Suomeen. Niiden johdolla alkoi suomalaisen kirjallisuuden vaellus silmistä korviin, luetusta kuunneltuun, ostetusta ja omistetusta kuukausimaksulla tilattuun, kansien välistä kännykkään.
Painettujen kirjojen – etenkin tietokirjojen – myynti on pudonnut ja kirjakauppojen liikevaihto jopa romahtanut. Samaan aikaan digitaalisten äänikirjojen myynti on kasvanut kohisten. Se on tuonut uutta virtaa, kuluttajia ja euroja kirjallisuuden markkinoille sekä parantanut kirjallisuuden mahdollisuuksia kilpailla ihmisten ajasta.
Äänikirjamarkkinat ovat kasvaneet Suomessa nopeammin kuin kenties missään muualla maailmassa. Kehitys, joka vei Ruotsissa 15 vuotta, tapahtui Suomessa viidessä vuodessa.
”Kirjojen kuuntelu ei ole sama asia kuin lukeminen.
Äänikirjat soveltuvat erityisesti viihteelliseen, juonivetoiseen ja rakenteeltaan selkeään kerronnallisen kauno- ja tietokirjallisuuteen. Monisyisempi kirjallisuus ei taivu äänikirjamuottiin vastaavasti. Ruotsissa tutkijat raportoivat markkinan polarisoitumisesta. Kustantajien edellytykset hakea yhtä aikaa kasvua digitaalisista äänikirjoista ja julkaista painetun kirjan markkinoista riippuvaista laatukirjallisuutta poikkeavat toisistaan.
Kirja-alan talous on perinteisesti rakentunut painetun kirjan varaan. Yleisen kirjallisuuden digimyynti, josta valtaosa on äänikirjamyyntiä, voi piankin kiriä tasoihin printtimyynnin kanssa. Digimaailmassa on omat logiikkansa kirjojen hinnoitteluun ja myyntiin, josta kirjailijoiden ja kustantajien tulot muodostuvat. Kirjailijoiden luova työ on koko alan alkulähde. Jos heistä valtaosa menettää nyt ansiotasonsa, digimyynnin kasvu ei ole kestävällä pohjalla.
Siilipuolustus tai jakautuminen vastakkaisiin leireihin toimii harvoin, jos pitää etsiä ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin. Digitalisoituminen on kirjallisuudelle mahdollisuus, josta ei ole varaa kieltäytyä. Mutta murroksessa lapsi ei saa lentää pesuveden mukana: teknologia on valjastettava kirjallisuuden palvelukseen.
Paljon on keskusteltu siitä, kuinka suomalaisten lukutaito ja kyky keskittyä pidempien tekstien lukemiseen heikkenevät. Samassa veneessä ovat myös kirjoitustaito, kyky ajatella ja käyttää kieltä, oppiminen ja omaksuminen sekä oman itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämisen taito.
Lukemisella on väliä. Kirjojen kuuntelu ei ole sama asia kuin lukeminen. Tarvitsemme tutkittua tietoa kirjallisuuden kentästä elävänä ja muuttuvana kokonaisuutena.
Kirja-alan järjestöt ovat ehdottaneet, että Suomeen laadittaisiin kirjallisuuspoliittinen ohjelma. Sitä tarvitaan ohjaamaan yhteistyötä kirjallisuuden ekosysteemin vahvistamiseksi. Tavoite on selvä: tukea kirja-alan toimijoiden toimintaedellytyksiä ja edistää sitä, että myös tulevaisuuden suomalaiset olisivat lukijoita ja kirjallisuuskansaa.
Minna Castrén
Kirjoittaja on kirja- ja kustannusalan väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.