Helsingin Sanomat kirjoitti (28.2.) Risto Kiiskisestä, pohjoiskarjalaisesta susien suojelijasta, ja hänen havaitsemastaan susivihasta. Olen itse pohjoiskarjalainen ajokoirametsästäjä, ja olen havainnut saman ilmiön: susiviha elää vahvana ja susien määrää ja niiden aiheuttamaa haittaa liioitellaan.
Todellinen ongelma ei olekaan susien määrä: Pohjois-Karjalassa on tälläkin hetkellä isoja alueita, joissa ei ole pelkoakaan susista. Ongelma on se, että sudet ovat aina jonkun metsästäjän alueella.
Tällä hetkellä, jos kuuluu vain yhteen metsästysseuraan, jonka alueella on susia, vaihtoehtona on ottaa riski ja päästää koira irti susialueelle tai odottaa, että sudet liikkuvat eteenpäin, mitä ei välttämättä tapahdu pitkään aikaan.
Susiongelmaa ei voikaan ratkaista ampumalla susia, koska se vaatisi kaikkien Suomen susien ampumista. Niin pitkään, kun Suomessa on susia, ne häiritsevät jonkun metsästystä.
Parempi tapa lähestyä ongelmaa olisikin miettiä, miten sekä sudet että metsästäjät mahtuisivat elämään Suomessa. Yksi ratkaisu tähän voisi olla mahdollistaa metsästäminen ilmaiseksi valtion mailla silloin, kun oman metsästysseuran alueella on susia.
Lisäksi susien liikkeitä pitäisi pystyä seuraamaan tarkemmin, jotta pystyttäisiin välttämään alueet, joilla susia liikkuu. Tämän mahdollistaisi esimerkiksi se, että Luonnonvarakeskus jakaisi tietoa susien liikkeistä.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
