Kriisinhallinta on Suomessa perinteisesti kuvattu tapana tehdä hyvää ja kantaa vastuuta rauhasta ja vakaudesta maailmalla. Sotilasliittoihin kuulumattomalle maalle se on ollut keino kehittää kansainvälistä profiilia ja itsetuntoa rauhanrakentajana. Tämä omakuva ei täysin kestä päivänvaloa.
Niin sotilaallisen kuin siviilikriisinhallinnankin tulokset ovat tutkimusten mukaan jääneet vaatimattomiksi valtioiden rakentamisen ja vakauttamisen kannalta. Sotilasoperaatioilla on voitu parantaa turvallisuutta hetkellisesti, mutta tulokset valuvat liian usein tyhjiin joukkojen poistuessa. Siviili- ja sotilasoperaatioilla on sotkettu paikallisia valtarakenteita ja rakennettu riippuvuussuhteita. Nämä ongelmat nousivat esiin tutkimuksessa Suomen toimista Afganistanissa, mutta tutkimusten perusteella ongelmat ovat tyypillisiä muillekin turvallisuussektoreita ja valtionhallintoja tukeville kriisinhallintaoperaatioille.
Vaihtelevia tuloksia voi osaltaan selittää se, että kriisinhallintaan osallistuville maille tulokset vakauden ja rauhan edistämisessä eivät suinkaan ole aina toiminnan keskiössä. Esimerkiksi Afganistanin interventioon Suomi osallistui ensisijaisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisten kumppanuuksien vuoksi, vaikka yksilötasolla kriisinhallintatehtävissä palvelevia motivoi myös ”hyvän tekeminen”.
Vakauden ja rauhan rakentamisen toissijaisuus näkyy operaatioiden suunnittelussa. Sitä tehdään riittämättömillä tiedoilla konfliktien juurisyistä ja dynamiikoista. Tavoitteet ovat usein ylimitoitettuja tai tilanteeseen epäsopivia eikä niihin pääsemiseksi ole rakennettu realistista tiekarttaa.
Vaikuttavuuden arviointi on vaihtelevaa. Seurantaraporteissa korostetaan kehitystä ja ennemmin kuvataan tehtyjä toimia kuin niiden seurauksia. Pahimmillaan vastuu huonosti suunnitellun operaation tuloksista vieritetään paikallisille toimijoille.
Natoon liittyminen on Suomelle tilaisuus kypsyttää identiteettiä ja jättää motiivien peittely historiaan: operaatioissa lujitetaan kumppanuuksia, harjoitellaan yhteistoimintaa ja ajetaan muita omia intressejä sen lisäksi, että parhaassa tapauksessa rakennetaan rauhaa. Tämä pätee sekä Naton että EU:n kriisinhallintaoperaatioihin.
”Tulokset valuvat liian usein tyhjiin joukkojen poistuessa.
Jos Suomi haluaa jatkossakin perustella operaatioihin osallistumista myös hyvän tekemisellä, operaatioiden ongelmiin on suhtauduttava entistä vakavammin. Jos operaatiossa ilmenee puutteita, Suomen on nostettava ongelmat esiin ja pyrittävä vaikuttamaan niiden korjaamiseksi.
Motiivien läpinäkyvyyttä on syytä vaatia päätöksentekijöiden demokraattisen vastuuvelvollisuuden takia. Myös operaatioiden isäntämaiden kanssa pitäisi keskustella läpinäkyvästi toiminnan reunaehdoista. Avoimuus on tilaisuus paremman kriisinhallinnan kehittämiselle.
Suurten interventioiden aikakausi näyttää joka tapauksessa olevan takanapäin. Tähän viittaa Yhdysvaltojen uusi turvallisuusstrategia. Myös EU:n kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttumassa suppeammiksi. Yhteiskuntien uudelleenrakennuksen sijaan keskitytään yhä enemmän neuvonantoon, kouluttamiseen ja varustamiseen.
Käänne on ymmärrettävä mutta luo myös haasteita. Neuvonanto- ja varustamisoperaatioiden mahdollisuudet saavuttaa tuloksia nykyajan monimutkaisissa konflikteissa ovat rajalliset ja niihin sisältyy myös riskejä. Tämä näkyy esimerkiksi Sahelin alueella, jossa vastassa on useita aseellisia ryhmiä ja valtion joukot itsekin käyttävät väkivaltaa siviilejä kohtaan. Rauhan ja vakauden tukeminen vaatii poliittista tahtoa tarttua konfliktien juurisyihin.
Harkittavaksi voi tulevaisuudessa tulla osallistuminen paitsi uudenlaisiin EU:n kriisinhallintatoimiin myös uusiin Naton sotilasoperaatioihin.
Jos Suomi ei osallistu operaatioihin vain kansallisen turvallisuuden, kumppanuuksien tai profiilinnoston takia vaan myös kohdemaiden rauhan ja vakauden edistämiseksi, kriisinhallinnan kehittämiseen on panostettava aiempaa enemmän. Tuloksiin voidaan vaikuttaa operaatioiden aikana.
Tyyne Karjalainen ja Katariina Mustasilta
Karjalainen on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa ja väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Mustasilta on johtava tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.