Suomen Kuvalehdessä kirjailija Tiina Raevaara pohtii työelämää.
”Yhteiskunnan asenne työntekoon on konservatiivinen: työpaikalle pitää mennä aamulla, työtä tehdään kahdeksan tuntia kerrallaan, vain viikonloppuna on lupa nostaa jokin muu asia tärkeämmäksi – mutta vapaa-ajankin perimmäinen tarkoitus on tehdä ihmisestä parempi työntekijä.”
”Voisiko elämä näyttää toisenlaiselta? Erityisesti nuorten aikuisten lisääntyvästä työuupumuksesta ja nuorten naisten ahdistuksesta on uutisoitu paljon viime aikoina. Työura ja siihen johtava opiskelu eivät näytä tuovan ihmisille mielenrauhaa ja merkityksellisyyttä.”
”Työelämä yksin ei ole syypää huonoon vointiin. Maailma on muuttunut. Ehkä työelämä ei muutu mukana tarpeeksi nopeasti.”
”Todellisuudessa vastoin ajan henkeä on työn tekemisen muuttumattomuus. Se rikkoo lupauksia, joita esimerkiksi kehittyvä teknologia on meille antanut. – – Koneiden piti jo alun perin vapauttaa ihmiset ahkeroinnista, ja viimeistään tekoäly ja älypuhelin loputtomine sovelluksineen on markkinoitu meille niin, että ne irrottavat meidät ajan ja paikan ikeestä, vähentävät tekemisen määrää ja hoitavat asioita puolestamme.”
”Kehitys on tuonut ihmiskunnalle rikkautta ja hyvinvointia, mutta työstä elämän keskeisimpänä asiana se ei ole vapauttanut.”
Maailman Kuvalehdessä päätoimittaja Anni Valtonen kirjoittaa, että keskiluokka on määrittänyt Suomessa kuluttamisen normin.
”Minulla, tavallisella keskiluokkaisella suomalaisella, on ollut aina kaikkea. Maailman mittakaavassa se tarkoittaa: liikaa.”
”1980-luvun nousukausi opetti suomalaiset hamuamaan tavaraa ja kaikkea turhaa. – – Keskiluokka määritti noihin aikoihin sen, mistä tuli yhä tänä päivänä vallitseva yhteiskunnallinen normi: omakotitalo, kesämökki, purjevene, lemmikkieläin, kaksi työssäkäyvää aikuista, pari lasta, pari autoa.”
”Juuri kukaan ei matkan varrella pysähtynyt miettimään, onko tässä yltiöpäisessä omistamisessa kenties hitusen liikaa.”
”Myös minulle on ollut kipeä paikka ymmärtää, että vaurastumisemme ei olekaan pelkästään hieno uutteran kansakunnan kasvutarina. Sillä on ollut ja on yhä kova hinta. Olimme ja olemme osa köyhdyttävää koneistoa. Globaaliin etelään antamamme kehitysapu on pelkkiä hiluja verrattuna nykyisestä maailmanjärjestyksestä saamaamme hyötyyn.”
”Reilumpaa olisi, että me opettelisimme pois tästä kaiken omistamisesta. Se on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi minulle, monelle.”