Myös kuituteollisuus tarvitsee vihreää siirtymää

Peltojen hiilinielujen kannalta kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi.

Puuvilla on yksi maailmalla viljellyistä kuitukasveista.

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tarvitsemme nenäliinoja nuhaamme. Tilaamme kartonkipakkauksissa ruokaa. Luemme sellukuituun pohjautuvia sanomalehtiä.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä metsistä, harvennuspuusta. Viime aikojen metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen, riittääkö tällä vihreän siirtymän menolla raaka-ainetta kuituteollisuudellemme.

Kuitu on teollisuusvaiheessa mitaltaan milli- tai senttimetriluokkaa. Kuidun ei tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Kuidun valmistamisen raaka-ainetta saamme metsäpuiden lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla viljeltäviä kuitukasveja ovat puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen maatalouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme.

Yöttömässä yössä kuituhampun ”sisäinen kello” menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi. Kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Kuituhamppu monipuolistaa ja vahvistaa kansantalouttamme.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen paikalliseen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU:n maataloudesta tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Kuituhampun siementä saamme eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Kuituhamppu on sopeutunut myös Suomen talveen erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi.

Kuituhamppu monipuolistaa ja vahvistaa kansantalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja hampun viljelyyn.

Vihreän siirtymän myötä tulleeseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa voimakkaasti, kun kuituteollisuus kehittyy uuteen suuntaansa. Ehkäpä uusien kuitutehtaiden ei tarvitsekaan ajautua raaka-ainepulaan.

Veli Pohjonen

maatalous- ja metsätieteiden tohtori

Helsingin yliopiston dosentti

Kuusamo

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide