Nuoria ja kouluväkivaltaa tutkinut professori Päivi Honkatukia Tampereen yliopistosta toi esiin aikuisen tuen ja läsnäolon sekä vaikeiden tunteiden käsittelyn taidon merkityksen nuorten väkivallan ehkäisyssä (HS 10.3.).
Tunnetaitojen oppiminen tapahtuu läpi ihmisen koko elämän, ja koulu on siinä vain yksi osa. Koulun mahdollisuuksia tunnetaitojen opettamisessa ja harjoittelemisessa tulisi kuitenkin vahvistaa entisestään: tunteethan ovat koulussa läsnä kaikessa oppimisessa ja opettamisessa, vaikka pintatasolla olisikin kyse oppiaineeseen liittyvien tietojen tai taitojen oppimisesta. Yksi tärkeä tavoite tulisi olla taata jokaiselle koulussa työskentelevälle aikuiselle riittävästi mahdollisuuksia ja aikaa nuorten kohtaamiseen niin ryhmänä kuin yksilöinäkin. Tämä tavoite kytkeytyy keskusteluun esimerkiksi opetusryhmien koosta.
Luokkahuonemuotoiset opetus- ja oppimistilanteet eivät ole tunnetaitojen harjoittelussa ainoa vaihtoehto. Kouluille tulisikin mahdollistaa monipuolinen keinovalikoima näiden moninaisten yksilötaitojen ja sosiaalisiin suhteisiin kytkeytyvien taitojen harjoittelemiseen.
Fiktiiviset kertomukset ja tarinat ovat ”ikkuna erilaisten ihmisten elämään”. Siksi tulisi varmistaa, että jokaisella oppilaitoksella, jossa opiskelee oppivelvollisuusikäisiä nuoria, on mahdollisuus fiktiivisten tarinoiden monipuoliseen hyödyntämiseen nuorten kasvamisen tukemisessa.
Kirjallisuuden lukemista edellyttää opetussuunnitelma, mutta siinä, millä tavoin kirjallisuus on saavutettavissa, on monenlaisia mahdollisuuksia. Toki opiskelijat lainaavat kirjoja kirjastoista ja hyödyntävät sähköisiä kirjapalveluja. Kuitenkin se, että monipuolisesti eri lajeja ja aikakausia edustavaa printtimuotoista kaunokirjallisuutta on fyysisinä esineinä ja houkuttelevasti esillä siellä, missä nuoretkin viettävät suurimman osan päivästään, varmasti lisää todennäköisyyttä tarttua kirjaan ja lainata se itselle luettavaksi.
”Tunnereaktiossa on samaa kuin entisaikaan leirinuotiolla.
Fiktiivisten kertomusten ja tarinoiden voimaannuttavan kokemuksen yksi elementti on niiden kokeminen yhdessä. Kun opiskelijaryhmä käy yhdessä katsomassa näytelmän tai muun muotoisen fiktiivisen tarinan ja yhdessä kokee sen herättämiä vaikeitakin tunteita, on tunnereaktiossa samaa kuin entisaikaan leirinuotiolla: voimme yhdessä pohtia tarinan päähenkilön tilannetta ja kasvua ihmisenä tarinan aikana, miettiä hänen elämäänsä liittyvien muiden henkilöiden vaikutusta päähenkilön ratkaisuihin ja niin edelleen. Yhteiset kulttuurikokemukset ovat tärkeä osa oppilaitosten yhteisöllisyyden luomisessa ja myös yksittäisten nuorten tunnetaitojen kehittymisessä.
Siksi valtionrahoitusjärjestelmän tulisi rakentua niin, että jokaisella oppivelvollisuusikäisellä nuorella olisi mahdollisuus päästä riittävästi fiktiivisten tarinoiden äärelle monipuolisten kulttuurikokemusten kautta. Yhteisölliset kulttuurikokemukset eivät saisi olla yhteiskunnassamme kilpailemassa rahasta muiden ”tärkeämpien” asioiden kanssa. Juuri kulttuurikokemusten avulla voimme yhdessä oppia niitä tärkeimpiä asioita – tunnetaitoja.
Johanna Lampela
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Hämeenlinna
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
