Hauraalla ja lähes liikuntakyvyttömällä, mutta terävä-älyisellä 92-vuotiaalla vanhuksella on verkkopankkisopimus. Hän on kiinnostunut raha-asioista, ja laskunmaksu hoituu hienosti pankkiyhteyden avulla. Elämänilokin säilyy, kun voi vaikuttaa omiin asioihinsa.
Kaikki on siis hyvin, mutta sitten tapahtuu katastrofi: pankkiyhteys ei enää toimikaan ja ruutu käskyttää varaamaan ajan toimipisteessä käyntiä varten. Näin tapahtuu ja aika saadaan runsaan viikon päähän.
Konttoriin lähtee vanhuksen puolesta hänen vielä liikkumaan kykenevä puolisonsa. Mutta ei auta: pankkiohjelma pysyy suljettuna ilman voimassa olevaa passia tai henkilökorttia. Koska vaadittavia asiakirjoja ei löydy, tilanne ajautuu umpikujaan: laskut jäävät maksamatta ja tilitapahtumat näkemättä. Pariskunnan huoli on suunnaton.
”Elämänilo säilyy, kun voi vaikuttaa omiin asioihinsa.
Jotta ongelma ratkeaisi, vanhuksen tulisi siis hankkia passi tai henkilökortti. Ja näin asia käytännössä menisi: ensiksi liikuntakyvytön matkaa (miten?) valokuvaliikkeeseen pakollista potrettia otattamaan, täyttää sen jälkeen passihakemuksen, varaa ajan poliisilaitokselle ja tekee sitten reissun virkavallan juttusille tunnistautumaan. Lopulta uuden passin tai henkilökortin onnellisena omistajana hän jälleen varaa ajan pankkikonttoriin ja käy henkilökohtaisesti anomassa verkkopankkiyhteyden avaamista.
Kuulostaako kohtuulliselta 92-vuotiaan liikuntakyvyttömän kohtelulta? Minusta ei. Ja jos näin ei kuitenkaan toimita, pankin mukaan verkkopankkiyhteys pysyy lukittuna hamaan ikuisuuteen saakka.
Tosin tilanteeseen kuulemma on näppärä ratkaisu, mutta se – yllätys, yllätys – maksaa. Vanhus voi lähettää laskut kirjekuoressa pankkiin, ja ne hoidetaan hänen puolestaan. Kustannus on neljä euroa laskulta. Se tarkoittaa tässä tapauksessa jopa neljänkymmenen euron kuukausittaista lisäkulua.
Kuulostaako tämä kohtuulliselta vanhuksen kohtelulta? Minusta ei edelleenkään. Ja kuitenkin pankki tarjoaa tätä ainoana mahdollisena vaihtoehtona, kun vanhuksemme ei kykene hankkimaan vaadittua dokumenttia.
Vanheneminen on usein henkisesti vaikeaa. Vanhuksen elämän merta kyntävä paatti voi kaatua ja upota, jos sen jo muutenkin hidasta ja vaivalloista matkantekoa vielä pankkilaitos joustamattomilla säännöillään kuormittaa. Voiko asialle tehdä jotakin vai tyytyykö vanhus kohtaloonsa?
Juha Pesonen
Riihimäki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.